Keskiyön lapset

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

2/1983

Teosarvio

Itsenäinen Intia syntyi elokuun 15. päivänä 1947 ja samalla hetkellä syntyi 1001 'keskiyön lasta', uusi ihmisrotu, jonka jokaisella edustajalla oli jokin poikkeuksellinen lahja. Heidän tarinansa kertoo yksi joukosta, telepatian ja ajatustenluvun kyvyn omaava Saleem. Hän ja hänen tuhat veljeään ja sisartaan ovat uusi Intia, sen symboli ja toivo, - ja tietenkin myös vanhoillisten vallanpitäjien uhka. Romaanin sivuilla kuohuu tämän vuosisadan Intia, kerronta on väkivaltaisen rajua ja rajaton mielikuvitus juhlii. Eräältä kerrokseltaan romaani on paikoin riehakkaan hauska kertomus Azizin perheen vaiheista, kolmesta sukupolvesta varakkaita intialaisia, jotka elävät mukana maansa tapahtumissa ja tuhoutuvat, kunnes jäljellä on vain Saleem, hänkin silvottuna ja maagiset lahjansa menettäneenä. Vallapitäjät, etunenässä 'Leski' (Indira Gandhi) onnistuvat tuhoamaan keskiyön lapset. Toivo jää: eräät tuhotuista ovat ehtineet jatkaa sukuaan ja on kasvamassa joukko uusia keskiyön lapsia. - Huomattavan palkintonsa ansainnut romaani, melkein ylenpalttisen väkevä ja rikas elämys, josta riittää antia useammaksikin lukukerraksi.