Passikuvat

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

6/1975

Teosarvio

Kinnari, Pekka: Passikuvat.

Pekka Kinnarin runoja on julkaistu aikaisemmin antologiassa Meri, miehet, laivat. Häneltä on ilmestynyt myös meriaiheinen romaani Mathilda ja pojat. Myös "Passikuvien" runot kuvaavat tuota omalaatuista pienoiskulttuuria: Kinnari kirjaa runoihinsa merimiehen päivää satamassa ja merellä, työn vaiheita, ihmiskohtaloita, tapahtumat peilautuvat merimiehen arkeen, kritiikki näyttäytyy ohessa ikään kuin sivulauseena. Ilmaisussaan Kinnari turvautuu usein turhan helppoihin ratkaisuihin, ensiksi mielessä käyvään mielikuvaan, joka äkkiä latistaa koko runon. Realistisesta otteesta huolimatta runot on kirjoitettu tietyllä herkkyydellä, eikä merimiesromantiikkakaan niistä puutu.