Enkelipölyä

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

12/1985

Teosarvio

Tukholmaan on lähdetty vuolemaan kultaa niin rehellisin kuin epärehellisinkin keinoin. Jotain hämärää on kirjeessä, jonka 25-vuotias tuotepäällikkö Tommi Havu saa ystävältään Matiakselta: avunpyyntö on kääritty tukevaan kruununippuun. Tommi jättää taakseen uhkaavan pelottavaksi käyneen vakiintuneisuuden ja valitsee seikkailun. Tukholmassa hän joutuu keskelle huumekauppiaiden mafiasotaa etsiessään johtolankoja ystävänsä katoamisesta. Juoni pysyy hyvin koossa, eri näkökulmat ja siirtymiset aika tasoissa toimivat. Vaikka taas tulee todistetuksi, että yksi suomalainen vastaa tusinaa tummia mafiosoja, Mäki kuljettaa juonta johdonmukaisen perustellusti. Esikoiskirjailijan henkilöt ja ihmissuhdeverkosto elävät myös syvyyssuunnassa normaalia vahvemmin.