1968 - Hiljainen kuolema taivaalta

Tyyppi

sarjakuva-albumit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Sky Diver - Iskuryhmä itärajat takana

Euroopan hulluksi vuodeksi nimetty 1968 kuohui joka puolella, mutta Suomessa kuumeni kulissien takana heinäkuun helteitäkin polttavampi ulkopoliittinen selkkaus. Armeijan tiedusteluosaston varapäällikkö oli paljastunut kaksinaamaiseksi vehkeilijäksi ja jäänyt valeroolissa rajan taakse venäläisten vangiksi. Ainoa keino tilanteen laukaisemiseksi oli lähettää salainen sikuryhmä pohjoiselle leirille, ennen kuin naapuri tajuaisi käsiinsä päätyneen maanpetturin merkityksen.

Presidenttitason päätöksellä ja tiedustelun iäkkään kenraalimajurin Vilho Hannulan valvonnassa operaatio lankesi erikoistehtäviin koulutetulle Sky Divers-ryhmälle. Kovan kurssituksen läpikäyneet laskuvarjosissit kävivät ensimmäiseen tositoimeensa viekkaasti suunnitetulla salamapudotuksella ja erämarssilla. Väärällä puolen rajaa operoiminen vaatii poikkeuksellista taitoa, rohkeutta ja aloitekykyä, sillä vaarat vaanivat iskuryhmää joka vaiheessa. Kukaan ei silti varautunut siihen, että Neuvostoliitto aloitti Tsekkoslovakian miehityksen ja maailmanpoliittinen jännitys ajoi herhiläispesää sohaisevan sissiryhmän "Punaisen Salaman" entistäkin ahtaammalle.

(Ote takakansitekstiin)

Perustuu Wexi Korhosen ensikoisjännäriin Sky Divers - Tappajat taivaalta.

Henkilöt, toimijat

Päähenkilöt

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Alanimeke

Vaaran vuosien Korkeajännitys

Ilmestymisaika

Sivumäärä

77

Kustantaja

Kieli

Muu tekijä

Sarjamerkintä