Miten teen mieheni onnelliseksi

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

11/1972

Teosarvio

Baker on opettanut lähimmäisiään jo onnellistuttamaan sekä koiria että vaimoihmisiä, nyt lähestytään ilmeisesti tärkeintä aluetta, aviomiestä. Huumori perustuu isolta osaltaan siihen, mikä kaskujen, vakiintuneiden käsityskantojen ja kokemuksen perusteella on kautta aikojen meitä miehessä naurattanut: hänen valloitushaluunsa, rentoutumisentarpeeseensa niin työssä kuin kotona, seksiviehtymyksiinsä ja lapsekkuuteensa. Miehenkäsittelyohjeita myötäävät piirrokset, jotka kykenevät väläyttämään silloin tällöin esiin uudenlaisenkin hupioivalluksen esim. henkilöiden mimiikan avulla. Lystikästä toki, mutta tuoreemmalta Baker minusta tuntuu eläin- kuin ihmiskunnan parissa.