Selkosen kansaa

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1963

Teosarvio

Alku tuntuu haparoivalta ja kielikin on osittain avutonta, mutta joidenkin kymmenien sivujen kuluttua on päästy raiteille. Outo murre vähäsen vieroksuttaa, mutta kun se lienee oikeata, on siihen totuttava. Kieli on kovaa, miehekästä ja raakaakin, mutta sellaista on kuvauksen kohdekin, elämä Iijoen latvoilla, pöllinteossa ja muussa elämisen haussa. Kirjalle voi ennustaa suurta lukijakuntaa nimenomaan pohjoisempana ja miksei muuallakin.