Mitä lukisin seuraavaksi? Kirjastojen Kirjasampo.fi auttaa sinua löytämään kiinnostavat kirjailijat, kirjat ja lukukokemukset.

Björk, Marja

Kuvatiedoston lataaminen
Photograph information
Kuva: Ville Juurikkala
Synnyinaika
Synnyinpaikka
Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat
Koulutus tai tutkinto
Tekijän saamat palkinnot
Tekijän käyttämä kieli
Kansallisuus
Teokset
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Nimi
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Nimi
Tyyppi
romaanit
Nimi
Tyyppi
romaanit
Kirjailijan omat sanat
Aloitin julkaisemiseen tähtäävän kirjoittamisen vasta neljäkymmentä vuotta täytettyäni. Sitä ennen perhe ja työ vei aikani, voimaa kirjoittamiseen eikä aina lukemiseenkaan ns. ruuhkavuosina ollut. Olen opiskellut kirjoittamista määrätietoisesti viimeiset vuodet ja kuulun Oriveden Opiston Vapaaseen kirjoittajakouluun sekä pariin kirjoittajapiiriin.

Olen luonteeltani säntillinen ja ahkera, minussa ei ole boheemista taiteilijasielusta häivääkään. Harrastan liikuntaa ja purjehdusta, luen niin paljon kuin suinkin voin. Olen kotihiiri ja viihdyn yksin. Jongunjoella sijaitseva kakkoskoti on tullut entistä rakkaammaksi. Olen siellä monta viikkoa kerrallaan myös talviaikaan - kirjoittamassa ja ulkoilemassa.
Elämäkertatietoa
Asunut Lieksassa vuoteen 1980, sen jälkeen Mikkelissä. Opiskellut Helsingissä ja sitten mennyt Sodankylään töihin. Asunut pääkaupunkiseudulla vuodesta 1993 ja Helsingin Kalliossa vuodesta 2000. Kirjoituspirtti on Lieksan Jongunjoella.

Oikeusopin lehtori

Oriveden opiston kirjoittajaopintoja, mm. Kohti mestaruutta -koulutus

Kirjailija on perheellinen. Harrastaa kesäisin purjehdusta puolisonsa kanssa, mutta muuten viettää aikaa Jongunjoella niin paljon kuin aika sallii.
Tekstinäyte
Menin piirongille ja otin posliinitytön käteeni. Hän oli kylmä ja katsoi surullisena maahan. Kääntelin tyttöä käsissäni ja huomasin, että selkäpuolella mekon helmassa oli ohut ruskea viiru. Posliinityttö ei ollutkaan ehjä. Asetin tytön pitsiliinalle vähän vinottain, ettei kukaan huomaisi peilin kautta, että hänen mekkonsa oli rikki.

Kun Kurre tuli rannasta, hän oli taas rauhallinen ja tavallinen, ihan kuin äskeistä ei olisi ollut olemassakaan. Hän otti kädestäni kiinni, kun kävelimme takaisin autolle. Toisessa kädessä hänellä oli minun kumpparini ja minulla Greta.

Olin väsynyt, olin kuolemanväsynyt ja sydän jytkähteli paikaltaan. Se ei jaksanut mennä enää omalle paikalleen.

Kurre pysähtyi ja tarttui minua olkapäistä.
- Onks kaikki okei?
En sanonut mitään.
- Onko? Katsopa mua silmiin. Onko kaikki okei?
Yritin katsoa häntä, mutta en voinut. Katsoin kädessäni roikkuvaa Gretaa.
- Joo.
Enempää en jaksanut sanoa. Nostin Gretan syliini.
- Katsos taaksesi. Eiks o hieno villa?
- Mikä villa? kysyin uupuneena.

Kurre ei näyttänyt pihalla keikkuvaa västäräkkiä kummemmalta.

- Aah, sä et tiedä tietty. Tää huvila. Mummiälest täällä on alkukesästä upeinta, kun omenapuut kukkii ja peittää melkein koko talon näkyvistä. Punainen seinä pilkottaa vähän omenapuiden takaa ja vanhat pitsiverhot ikkunassa. Ensin nurtsissa on snadeja sinisiä kukkia. Sit tulee narsissit, omenankukat ja syreenit. Sit juhannusruusut ja niin edelleen. Mansikat ja herukat ja muut. Niin se kesä vaan menee. Toivottavasti sä pääset ensi kesänä jo heti alussa tänne.

En vastannut.

[Posliini. Like 2008, s. 131-132]