Oikarinen, Risto
Kuvatiedoston lataaminen
Photograph information
© Arto Wiikari 2016 / Otava
Elämäkertatietoa
Risto Oikarinen (s. 1978) opiskeli saksofonistiksi, ennen kuin aloitti teologian opinnot ja ryhtyi runoilijaksi. Vuonna 2003 hän voitti Eino Leinon juhlavuoden runokilpailun.
“Runojen syntyprosessi on kuin soitinrakennusta. Rakennan sanoista soitinta, joka soi itsessään. Alitajunnasta lähtee jokin polttava ajatus, se laajenee ja vasta kun etäännytän sen, se alkaa soida. Proosaruno on ympyrän neliöimistä.”
Lukukeskus
- - -
vanhemmat: Lauri Oikarinen & Tuula Oikarinen
toimet: saksofonin soitto
opinnot:
Helsingin Pop&Jazz konservatorio 1998-2001
Kriittinen korkeakolu 1999-2001
Helsingin yliopisto teologinen tiedekunta 2001 -
palkinnot:
2003 Eino Leinon juhlavuoden runokilpailu, 1. palkinto
2005 Kalevi Jäntin palkinto
- - -
Gummerukselle siirtynyt runoilija Risto Oikarinen (29) opiskelee teologiaa ja soittaa saksofonia. Tällä hetkellä hän kirjoittaa Saksan maaseudulla – keskellä ei mitään – uutta kokoelmaansa Katumusharjoituksia, joka ilmestyy keväällä 2008. Esikoisteos Puupuhaltaja keräsi kiittäviä arvioita ja lahjakkaan runoilijan toista teosta odotetaan mielenkiinnolla.
Kainuusta maailmalle lähtenyt Risto Oikarinen on ollut pikkupojasta saakka kiinnostunut uskonnosta, musiikista ja kirjoittamisesta. Hän ei ole koskaan kyennyt valitsemaan niiden väliltä ykkössuosikkiaan – ja miksi olisi pitänytkään?
”Muutama vuosi sitten podin ahdistusta, kun ajattelin että minun pitäisi valita yksi omistautumisen kohde, ettei minulle kävisi kuin multi-instrumentalistille, joka osaa soittaa kaikkia soittimia – huonosti. Ajattelutapa oli tietysti väärä, suorituskeskeinen. Runous on ylitse muiden, mutta kirjoittaminen on kokonaisvaltaista: siinä ovat läsnä kaikki puoleni”, Risto kertoo.
Runoilijalle, muusikolle ja teologian opiskelijalle ovat sanat olleet aina vähän enemmän läsnä kuin tavalliselle kaduntallaajalle. Tekstissään Risto yhdistää taitavasti kolme rakkauttaan ”Soisin runojeni soivan ja kommunikoivan”.
”Soitan mitä soitan, kuljen missä kuljen”
Oikarinen opiskeli taannoin musiikkia Helsingin Pop & Jazz Konservatoriossa, mutta paikka tuntui väärältä, seinät alkoivat ahdistaa ja musiikkiopinnot vaihtuivat teologiaan.
”Olen oppinut huomaamaan, että soittamisessa minulle keskeisintä on vapaus, oman äänen etsiminen ja itseilmaisu. Opiskelu konservatoriossa ei sopinut minulle, ympäristö ei tuntunut inspiroivalta saati kannustavalta. Harvoja poikkeuksia lukuunottamatta. Paikka oli minulle yksinkertaisesti väärä.”
Saksofoni kuitenkin soi Oikarisen kotona viikoittain. Musiikin ilosta ja vapaudesta kertonee miehen musisointi bilebändi Lauantain Toivotuissa eli Laukkareissa. Bändi hehkuttaa kotisivuillaan soittavansa ”kuolemattomia hittejä nuoruuden vimmalla, moderneilla soundeilla ja täysin uusilla sovituksilla, jotka eivät jätä ketään kylmäksi”.
Risto ei ole ammattimuusikko, eikä sellaiseksi halua. Laukkarit ovat hänelle hauskanpitoa, joka välittyy yleisölle energisellä lavaesiintymisellä.”Soitan mitä soitan, kuljen missä kuljen”, saksofonisti naurahtaa.
Katumusharjoituksia Saksassa
Laukkareiden lisäksi soitin kulkee mukana myös runokeikoilla: ”Pyrin yhdistämään runouden äänen ja vapaan, meditatiivisen improvisoinnin. Tulevaisuudessa tavoitteeni on yhdistää runous ja freebändi, useamman soittajan yhteinen ääni.”
Riston seuraava kokoelma Katumusharjoituksia ilmestyy ensi keväänä. Kirjoitustyö on vielä niin pahasti kesken, ettei runoilija tohdi määritellä kokoelmansa sisältöä kovin tarkasti.
”Runot kertovat katumuksesta, itsensä rankaisemisesta, uskonnollisen kommunikoinnin mahdollisuudesta tai mahdottomuudesta, luopumisesta ja rakkaudesta...”
Esikoisteos Puupuhaltajasta löytyi tunnelmia Riston syntyseudulta pohjois-Suomesta. ”Kainuun korvessa ja kerrostaloissa asustaa sekä lähes mykkiä ihmisiä että toinen toistaan parempia tarinaniskijöitä. Jotain kainuulaista lienee pyrkimyksessäni tehdä runoistani kerronnallisia, tietynlaisia tarinoita. Puupuhaltajaa kirjoittaessani kaipasin Kainuuta kovastikin. Tällä hetkellä en voi sanoa sinne ikävöiväni. Kainuun ajatteleminen tekee minut lähinnä surulliseksi. Kainuulainen maisema on kuitenkin merkittävä osa sielunmaisemaani niin kauan kuin elän.”
Nyt mies on vetäytynyt täysin toisaalle synnyttämään uutta runouttaan. Saksan maaseudulla, keskellä ei mitään, on hyvä olla. ”Käet kukkuvat, kukot kiekuvat, hevoset paskovat, pilvet liikkuvat… Halusin vieraalle maalle ja keskelle elämää.”
(Gummerus)
“Runojen syntyprosessi on kuin soitinrakennusta. Rakennan sanoista soitinta, joka soi itsessään. Alitajunnasta lähtee jokin polttava ajatus, se laajenee ja vasta kun etäännytän sen, se alkaa soida. Proosaruno on ympyrän neliöimistä.”
Lukukeskus
- - -
vanhemmat: Lauri Oikarinen & Tuula Oikarinen
toimet: saksofonin soitto
opinnot:
Helsingin Pop&Jazz konservatorio 1998-2001
Kriittinen korkeakolu 1999-2001
Helsingin yliopisto teologinen tiedekunta 2001 -
palkinnot:
2003 Eino Leinon juhlavuoden runokilpailu, 1. palkinto
2005 Kalevi Jäntin palkinto
- - -
Gummerukselle siirtynyt runoilija Risto Oikarinen (29) opiskelee teologiaa ja soittaa saksofonia. Tällä hetkellä hän kirjoittaa Saksan maaseudulla – keskellä ei mitään – uutta kokoelmaansa Katumusharjoituksia, joka ilmestyy keväällä 2008. Esikoisteos Puupuhaltaja keräsi kiittäviä arvioita ja lahjakkaan runoilijan toista teosta odotetaan mielenkiinnolla.
Kainuusta maailmalle lähtenyt Risto Oikarinen on ollut pikkupojasta saakka kiinnostunut uskonnosta, musiikista ja kirjoittamisesta. Hän ei ole koskaan kyennyt valitsemaan niiden väliltä ykkössuosikkiaan – ja miksi olisi pitänytkään?
”Muutama vuosi sitten podin ahdistusta, kun ajattelin että minun pitäisi valita yksi omistautumisen kohde, ettei minulle kävisi kuin multi-instrumentalistille, joka osaa soittaa kaikkia soittimia – huonosti. Ajattelutapa oli tietysti väärä, suorituskeskeinen. Runous on ylitse muiden, mutta kirjoittaminen on kokonaisvaltaista: siinä ovat läsnä kaikki puoleni”, Risto kertoo.
Runoilijalle, muusikolle ja teologian opiskelijalle ovat sanat olleet aina vähän enemmän läsnä kuin tavalliselle kaduntallaajalle. Tekstissään Risto yhdistää taitavasti kolme rakkauttaan ”Soisin runojeni soivan ja kommunikoivan”.
”Soitan mitä soitan, kuljen missä kuljen”
Oikarinen opiskeli taannoin musiikkia Helsingin Pop & Jazz Konservatoriossa, mutta paikka tuntui väärältä, seinät alkoivat ahdistaa ja musiikkiopinnot vaihtuivat teologiaan.
”Olen oppinut huomaamaan, että soittamisessa minulle keskeisintä on vapaus, oman äänen etsiminen ja itseilmaisu. Opiskelu konservatoriossa ei sopinut minulle, ympäristö ei tuntunut inspiroivalta saati kannustavalta. Harvoja poikkeuksia lukuunottamatta. Paikka oli minulle yksinkertaisesti väärä.”
Saksofoni kuitenkin soi Oikarisen kotona viikoittain. Musiikin ilosta ja vapaudesta kertonee miehen musisointi bilebändi Lauantain Toivotuissa eli Laukkareissa. Bändi hehkuttaa kotisivuillaan soittavansa ”kuolemattomia hittejä nuoruuden vimmalla, moderneilla soundeilla ja täysin uusilla sovituksilla, jotka eivät jätä ketään kylmäksi”.
Risto ei ole ammattimuusikko, eikä sellaiseksi halua. Laukkarit ovat hänelle hauskanpitoa, joka välittyy yleisölle energisellä lavaesiintymisellä.”Soitan mitä soitan, kuljen missä kuljen”, saksofonisti naurahtaa.
Katumusharjoituksia Saksassa
Laukkareiden lisäksi soitin kulkee mukana myös runokeikoilla: ”Pyrin yhdistämään runouden äänen ja vapaan, meditatiivisen improvisoinnin. Tulevaisuudessa tavoitteeni on yhdistää runous ja freebändi, useamman soittajan yhteinen ääni.”
Riston seuraava kokoelma Katumusharjoituksia ilmestyy ensi keväänä. Kirjoitustyö on vielä niin pahasti kesken, ettei runoilija tohdi määritellä kokoelmansa sisältöä kovin tarkasti.
”Runot kertovat katumuksesta, itsensä rankaisemisesta, uskonnollisen kommunikoinnin mahdollisuudesta tai mahdottomuudesta, luopumisesta ja rakkaudesta...”
Esikoisteos Puupuhaltajasta löytyi tunnelmia Riston syntyseudulta pohjois-Suomesta. ”Kainuun korvessa ja kerrostaloissa asustaa sekä lähes mykkiä ihmisiä että toinen toistaan parempia tarinaniskijöitä. Jotain kainuulaista lienee pyrkimyksessäni tehdä runoistani kerronnallisia, tietynlaisia tarinoita. Puupuhaltajaa kirjoittaessani kaipasin Kainuuta kovastikin. Tällä hetkellä en voi sanoa sinne ikävöiväni. Kainuun ajatteleminen tekee minut lähinnä surulliseksi. Kainuulainen maisema on kuitenkin merkittävä osa sielunmaisemaani niin kauan kuin elän.”
Nyt mies on vetäytynyt täysin toisaalle synnyttämään uutta runouttaan. Saksan maaseudulla, keskellä ei mitään, on hyvä olla. ”Käet kukkuvat, kukot kiekuvat, hevoset paskovat, pilvet liikkuvat… Halusin vieraalle maalle ja keskelle elämää.”
(Gummerus)
Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa
Runoa! -äänikirja, Otava 2008
Minä ja Raamattu, essee teoksessa Kirjailijan Raamattu (toimittanut Torsti Lehtinen) Johnny Kniga 2009.
Koneesta ulos, essee teoksessa Huomenta Afrikka! –Villa Karo 10 vuotta. Like 2009.
Juhlateltta, kuunnelma. Yhdessä trumpetisti Verneri Pohjolan ja rumpali Joonas Riipan kanssa, Yle 2009.
Minä ja Raamattu, essee teoksessa Kirjailijan Raamattu (toimittanut Torsti Lehtinen) Johnny Kniga 2009.
Koneesta ulos, essee teoksessa Huomenta Afrikka! –Villa Karo 10 vuotta. Like 2009.
Juhlateltta, kuunnelma. Yhdessä trumpetisti Verneri Pohjolan ja rumpali Joonas Riipan kanssa, Yle 2009.
Tekstinäyte
NOSTETAAN MASTO JA LEVITETÄÄN LAKANA
Nostetaan masto ja levitetään lakana, kiristetään köydet, pystytetään /
teltta, juhlateltta, rakennetaan katsomo ja riisutaan vaatteet, käynniste-/
tään rumpali, palkataan taikuri ja lypsetään tiikeri, täytetään maidolla /
klovnin pistooli. Aamu, aamulla siivotaan, tuuletetaan lakana ja laske- /
taan trapetsi, vaihdetaan ilma ja tirehtööri, rullataan käärme, lukitaan /
häkki ja murhataan taikuri. Pestään kädet, puetaan vaatteet, kammataan /
tukka ja rakennetaan telttaan alttari.
(Teoksesta Puupuhaltaja, Otava 2005)
Noviisi murehtii luostarin muurilla älä ajattele katsele lintuja hän ajattelee katselee lintuja apotin ase laukeaa lintu putoaa kaksi kolme laukeaa laukeaa neljä viisi noviisi lyö kuudennella puukon polveensa säästä linnut tähtää minua apotti katuu kiskoo puukon noviisin polvesta painaa terän vasten kaulaansa uhraa viisi partakarvaansa noviisi ontuu alas muurilta etsii maasta taivaan lintuja yksi kaksi kolme löytyy neljä viisi kaikki täytyy haudata älä sure viittä lintua munkki huokaa kyni ne niin laitan ruokaa joka päivä joka viides sekunti kuolee nälkään lapsi yksi kaksi kolme neljä viisi täytyy unohtaa tulkaa tulkaa katsokaa taivaan ihmettä viisi tikkaa viisikymmentä pistettä.
(Teoksesta Katumusharjoituksia, Gummerus 2008)
taan trapetsi, vaihdetaan ilma ja tirehtööri, rullataan käärme, lukitaan /
häkki ja murhataan taikuri. Pestään kädet, puetaan vaatteet, kammataan /
tukka ja rakennetaan telttaan alttari.
(Teoksesta Puupuhaltaja, Otava 2005)
Noviisi murehtii luostarin muurilla älä ajattele katsele lintuja hän ajattelee katselee lintuja apotin ase laukeaa lintu putoaa kaksi kolme laukeaa laukeaa neljä viisi noviisi lyö kuudennella puukon polveensa säästä linnut tähtää minua apotti katuu kiskoo puukon noviisin polvesta painaa terän vasten kaulaansa uhraa viisi partakarvaansa noviisi ontuu alas muurilta etsii maasta taivaan lintuja yksi kaksi kolme löytyy neljä viisi kaikki täytyy haudata älä sure viittä lintua munkki huokaa kyni ne niin laitan ruokaa joka päivä joka viides sekunti kuolee nälkään lapsi yksi kaksi kolme neljä viisi täytyy unohtaa tulkaa tulkaa katsokaa taivaan ihmettä viisi tikkaa viisikymmentä pistettä.
(Teoksesta Katumusharjoituksia, Gummerus 2008)
Lähteitä ja viittauksia