Niemi, Marjo

Kuvatiedoston lataaminen

Photograph information

© Heini Lehväslaiho / Teos

Synnyinaika

Synnyinpaikka

Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat

Tekijän käyttämä kieli

Kansallisuus

Maakunta-alue

Teokset

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

näytelmät

Tyyppi

näytelmät

Kirjailijan omat sanat

Olen haaveillut elämässäni paljon, olen joskus haaveillut myös olevani kirjailija. Tänä vuonna olen haaveillut linnasta Etelä-Ranskassa. Ja sinne pääsyä odotellessa haaveilen päivänvalolampusta, lämpimästä kesästä, tulevista ja olevista töistä sekä matkasta kauniiseen paikkaan.
Kirjoitan liikaa. Se on perua pitkistä vuosista, jotka vietin ilman perhettä. Kirjoitin seuran vuoksi.
Kirjoitin myös haaveeni vuoksi, tullakseni paremmaksi ja ymmärtääkseni edes jotain. Kirjoitan koska rakastan kirjallisuutta. On myös eräs muu syy, eräs raaja.
Kieli on näkemisen tapa. Se on sokean keppi. Toki se on valintaakin, se millä lailla kirjoittaa, mutta ehkä sillä lailla, että oppii pikku hiljaa käyttämään sulavammin ja tarkoituksenmukaisemmin sitä kömpelöä ja kuritonta päästä kasvavaa raajaa. Raaja sommittelee ja arkistoi maailmaa koko ajan ja tämä ei ole tahdonalaista. Sen sijaan kirjoittaminen on, vaikka ei se pakottamalla tapahdu sekään.
Kirjoitan abstrakteista, juuri ja juuri olevista asioista, jotka tuulen kääntyessä voivat kadota olemattomiin kuin kokonainen kulttuuri, jonka hyökyaalto silittää saarelta takaisin alkuveteen. Kirjan kirjoittaminen on luomista ja luopumista. Siinä on kaksi vaihetta, ensimmäinen on luominen, toinen on luomisen lopettaminen. Valmiiksi kirjoittaminen on valintaa, siinä on suljettava avoimet ovet, huudettava lapset nukkumaan, lukittava medaljongit, katkaistava versot ja riivittävä villiviinit talojen seinämiltä kiipeilemästä, imettävä lehtivihreä puista, pinottava halot, kaadettava rännien alta saaveista vesi hiiteen, nostettava ylös juurekset ja kieltäydyttävä istuttamasta uusia, siinä sitten odotellaan talven tuloa ja talvihan tulee kun kirja taitetaan, painetaan ja sitten avataan vielä lämpöisenä. Sen sisältä löytyvät päätökset olen minä yksin tehnyt, kuolettavat iskut ja vallan vyöryt. Kirja on valokuva maailmasta jossa oli, se on kirjailijan sommittelema, rajaama ja kehittämä. Muisto ja todistus jonkin ytimestä, maailman josta on pakko tulla pois siitä kertoakseen. Pitää uskaltaa valita oikea ulostulon hetki ja ottaa se kuva, johon pitää valita toiset ja hylätä loput ikuisesti.

Ihmisissä on yhteistä luopuminen ja epäonnistuminen. Jokainen ihminen tulee menettämään kaiken kuolemassa. Sen jos näkee toisessa, voi nähdä kaiken.

***

Tuleva kirjailija seisoo vasta-asfaltoidulla koulun pihalla, ikäistensä joukossa, muita pidempänä, takatukka tuulessa liehuen. Jotakin odotetaan. Sitten joku sen keksii: -Pelataan hippaa!
Muut juoksevat tomu tossujen alla tutisten rientoon, tuleva kirjailija jää seisomaan, tomu ei tutise hänen jalkojensa alla. Onko tulevalle kirjailijalle ominaislaatuista se sekunti, jonka aikana muut hyppäävät rientoon, mutta tuleva kirjailija jää hetkeksi seisomaan?
Hänen aivonsa tuottavat kysymysten ketjun.
- Mitä hän tarkoitti sillä?
Minkälaista hippaa?
Halusiko hän minutkin mukaan, vaiko vain muut?
Olisiko hänestä kiva jos minä tulisin?
Kuka keksi hipan?
Mikä ihmeen sana hippa muuten on?
Tuleva kirjailija seisoo otsa rutussa sijoillaan, keskellä koulun pihaa kuin ukkosenjohdatin, tuuli saa jatkaa toimiaan takatukassa, jalat kasvaa liian suuriin tossuihin. Sen ohikiitäneen sekunnin (sen joka meni jo, muodostui minuuteiksi, varttitunniksi, tunniksi) jälkeen rientoon syöksy alkaa muodostua sekunti sekunnilta yhä hankalammaksi, kunnes se on mahdotonta. Kellot soivat uuden mahdollisuuden merkiksi. Joukko muodostuu uudelleen tulevan kirjailijan lähimaastoon. Sama odotus, sama vaan uusi hihkaisu, sama pöly, sama. Mutta jotakin siinä ulkopuolella on tehtävä.

Elämäkertatietoa

Opinnot:
Teatterikorkeakoulu 1998-2004

Palkinnot:
Tiiliskivi-palkinto 2004 (Juostu maa)
Runeberg-palkinto 2018 (Kaikkien menetysten äiti)

Harrastukset:
viherkasvit, ruuanlaitto, ihmettely

Lisäksi sanoituksia Koiton laulu kuorolle, mm. Rakkaus, tuo raastinrauta, Short Cuts -yhtyeen sanoittaja ja yksi säveltäjistä.

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa

Näytelmät:

Tekijä tuntematon 2000
Siperia lopettaa 2003
Ennen kuolemaa 2003
Juokse ko hullu 2004
Ei aina käy niin 2005
Suuri pölynimuri 2005
Kaikki se rakkaus mikä sinulle kuuluu 2006
Odotusaika on maksullista puheaikaa 2006
Pikku Piru 2006
Elämänkerjuu 2007
Näytät vieraalta rakas 2009

Tv-elokuvan käsikirjoitus:
Karaoke, Yleisradio 2004

Lyhytproosaa:
Valaistu aivan tyhjä talo, Nuori Voima 3/05

Kuunnelma:
Ensimmäinen sointu 2008

Tekstinäyte

12.kohtaus Naparetkeilijä Nansen
(5.12. Ruokalan pakastin, yö.)

Henna
Tällasen voimisteluliikkeen pystyy tässä tekemään, ettei ruumiinlämpö karkaa. Voi hengittää kylmiä keuhkontilavuuksia ilmaa sisään ja ulos, kaikki on puhdasta ja turvallista, ei rottia, ei bakteereita, ei asioita jotka riitelee keskenään. Tällasta kuuluu maailmaan! Ei kuulu mullekaan hyvää. Yhden jutun voin sanoa, täällä on lämpimämpi kuin maailmassa. Tai oikeastaan täällä on kotoinen olo, tulee äiti mieleen. Kun laitan jäätyneen meetwurstisiivun hetkeksi suuhun nielaisematta, alkaa näkökenttä kirkastua laidoiltakin. Mikä siellä laidalla sitten on? Arktinen sininen yö, on hiljaista ja jossain narahtaa jäälautta. Täällä olisi tilaa valon imestyä, taikka jonkun voiman. Jumalan? Mulle tulee aivan olo kuin naparetkeilijä Nansenilla joka on suunnattoman kaukana kotoa, sen ympärillä viuhuu napajään lumi ja kompassi ei ole rikki, mutta makaa jossain jääkarhun vatsassa ja toimittaa omaa tarkoitustaan helpottuneena että pääsi lämpimään. Osoittaa suoliston faunalle ja floralle itää ja länttä, itää ja länttä. Kohta sinne jääkarhun suoliston pehmoiselle floranukalle pääsee myös eksynyt naparetkeilijä Nansen pieninä palasina. Taikka mistä mä voisin tietää miltä Nansenista tuntui, miltä se tuntuu se. Voi yrittää. Mä ymmärrän sen että ne retkeilijät hakeutui sinne navoille. Napajäällä kaikki on valkosta ja yksinkertasta. Jos tulee vastaan jääkarhu, se voi sut syödä eikä se ole siltä mikään ilkeä temppu, sen oli vaan nälkä. Jos tulee liika kylmä sä palellut. Kuolemalla on kasvot, luonto on vahvempi, ei ole aikaa elämänvastaisiin tunteisiin, kuka sua rakastaa ja äitiä sä vihaat. Mun tulee lämmin, se on paha merkki vai mitä Nansen? Mutta Nansenia onni potkaisi, toisin kuin Sir Robert Scottia, Robert käpristyneenä, pakkasen säilömä ihmisen ruumis. Mä kuolen, pääsen kokemaan katkeamattoman kylmäketjun suoraan haudan pohjalle. Maakin sulaa vasta joskus huhtikuun puolella, melkein puoli vuotta jäässä ja sitten tulee myyrät.

Monologi näytelmästä Odotusaika on maksullista puheaikaa (2006).