Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Juostu maa

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Marjo Niemen esikoisteos Juostu maa sijoittuu pieneen teollisuuskylään, jonka läpi Syksy, kymmenvuotias tyttö, juoksee. Jotain on tapahtunut, jokin on toisin.
Toisin oleminen saa Syksyn juoksemaan. Syksy on perheessään ulkopuolinen; hän on äidin ja isän riitojen ja itkun mykkä todistaja. Hän tarkkailee herkeämättä perhettään, kyläyhteisöä ja itseäänkin – ja juoksee. Ei hän tiedä mikä hänet saa juoksemaan, mutta muutakaan hän ei voi. Juoksun rytmissä Syksy kertoo tarinaa itsestään, mummosta, koulusta, yksinäisyydestä. Täytyy olla jotakin mikä rytmittää, muuten tarinoita ei jaksa.
Juostun maan toinen kertoja, Kalevi, on puolestaan yksinäinen entinen juoksija, joka alkaa valmentaa Syksyä.
He molemmat kantavat mukanaan sukupolvien takaista painoa, osattomuutta ja pieleen menneitä ihmiskohtaloita, eikä kumpikaan osaa olla autettavana.
Päivän lopulla totuus selviää, eikä totuudesta selviä yksin.
Juostu maa on runollinen, huikaisevan kaunis romaani yksinäisyydestä, kantamisesta ja kannettavana olemisesta.
(Teos)

Aiheet ja teemat

Henkilöt, toimijat

Päähenkilöt

Tapahtumapaikat

Alkukieli

Tekstinäyte

Alamäen kohdalla jalat rullaavat, ihan villiintyvät. Ne haistavat jo pellon. Kun maa tasoittuu, loppuvat puut kirkon koivuihin asti. Katson kun viimeinenkin mänty väistyy ja näen horisontissa aurinkoa. Pelloilla loppukesän vilja heiluu, niin kuin niiailisi. Se kumartelee ettei sitä kaadettaisi, mutta koneet on jo ajettu ulos mutaisille pihoille ja kohta sille käy kalpaten.
Äiti kuljetti minua talvella tanhuun. Siellä piti ahtaa hame päälle ja niiailla kun ohjaaja käski. Niiailla pojille ja seinille vuorotellen. Piti ottaa kiinni toisten hikisistä käsistä, jotka tuli suoraan nenän kuraletkusta. Sen ohjaajan poskille nousi puna ja se oli kansallispuvussa jotenkin tohkeissaan, mutta kuitenkin hermostui helposti. Minä sanoin äidille, että sinne en sitten enää mene, mutta äiti vain halusi minun menevän ja alkoi itkeä ja sitten minun piti mennä. Joku kaunis aamu äiti ei nousisikaan sängystä vaan olisi rusina eikä eläisi enää ikinä. Toisella kertaa tanhussa se ohjaaja hermostui kun minä en suostunut niiailemaan pojille ja sitten minä suutuin ja sain istua tuulikaapissa koko lopputunnin. Äiti tuli myöhässä ja jouduin istumaan siinä kun ne muut laittoivat kengät jalkaan ja mulkoilivat. Minun teki mieli lyödä tuulikaapista lasit rikki mutta en sitten lyönyt, koska meillä ei ole rahaa.

Vilja niiailee hitaammin kun minä kiihdytän vauhtia. Siitä saa maailma! Siitä ja siitä, kun tossu kohahtaa sorassa. Maailma hidastuu, se katsoo kun minä pistän haisemaan. Puut unohtavat päästää irti lehdistä, ne jäävät tuijottamaan. Verkkareiden kankaan sihinä ja kihinä kasvaa. Minä olen ukkonen.

Tiellä seisoo Saab, samanlainen kuin Kalevilla. Otan auton kiinni. Ohitan sen. Se on tyhjä. Mutta pellosta nousee huivipää. Joku nainen, sillä on leveä naama joka seuraa minua. Lippalakkinen pää nousee vähän matkan päästä. Katsoo minua, mulkoilee. Luuleeko se että olen menossa varastamaan sen hernepellosta? Niillä on varmaan haulikko piilossa tuolla pellon seassa. Ne ovat kyttäämässä täällä, piilottelevat pellossa ja kyttäävät, josko saisi jonkun mukulan kiinni. Mutta tietäisittepä vaan mitä minä olen nähnyt! Kun aikuiset varastavat, ne ajavat auton pellon laitaan ja avaavat takaluukun. Mättävät sinne kilokaupalla tavaraa ja ajavat karkuun. Niillä on lapsetkin mukana ja kokonainen perhe lappaa tavaraa sisään auton takaluukun täydeltä ja sitä hernekeittoa syödään pitkään ja hartaasti. Herneissä on matoja. Niitä minä syön yhden kerrallaan, tarkistan jokaisen. Minä en halua matoja vatsaani eivätkä madotkaan halua minun vatsaani.

Vilkaisen taakseni, lippalakkipää ja huivipää ovat autollaan. Samanlaisella kuin Kalevilla, muttei se ollut sama. Minä huomasin heti ettei peruutuspeilistä roikkunut keltaista joulukuusta. Kalevi käy ostamassa niitä Essolta, niissä on sellainen rapiseva muovi päällä, kerran sain avata sen ja ottaa ensimmäiset hajut pussin suusta. Se haisee hyvältä. Minä olen kova haistelemaan. Vaikka metsää tai bensaa. Minä tykkään nuuhkia puita ja kiviä. Öisin kun on viileää ja kosteaa, on metsässä sellaiset hajut, että minä pyörryn. Menen makaamaan saniaisten sekaan ja vesi valuu silmistä. Kun Opelia tankataan, minä avaan ikkunaa ja haistelen sitä bensiinin hajua ja öljyn kanssa. Se on erilainen haju kuin metsässä mutta yhtä hieno. Varastossa haisee vähän samalta kuin tankatessa. Ulkovarastossa haisee bensa, puu, tina ja maali. Sielläkin on kanisterillinen bensaa, ruohonleikkuria varten. Minä tiedän kun osaan täyttää ruohonleikkurin tankin, jos se kesken ajamisen tyhjenee. Kone yskii ja sitten sammuu. Minä kävelen saappaat hölskyen varastoon ja otan tratin ja kanisterin ja kaadan tankin reiästä sisään. Silloin haisee ruoho. Leikattu liiskaantunut ruoho. Mutta varastossa voi avata kanisterin ja istua sahanpuruiselle lattialle ja upottaa sieraimensa kanisterin reikään ja nuuhkaista puhtaan bensiinin hajua. Se on niin ihanaa että pyörtyy.

Tämä on pitkä suora. Vaikka olen ottanut jo satoja askeleita, niiailee vilja molemmin puolin tietä, niin kuin minä nyt voisin auttaa sitä! En minä voi sille mitään, että koneet on ajettu vatsat kurnien kuraisille pihoille. Kun pidän katseen kirkon tornissa joka puhkaisee horisontin, minä pystyn rauhassa juoksemaan ja kuuntelemaan verta, koska viljaa minä en voi auttaa. Minä en voi sille mitään mitä täällä tapahtuu.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

127