Pimenoff, Veronica
Elämäkertatietoa
Asuinpaikka Kontiolahden Paihola, jossa toimi psykiatrian erikoislääkärinä, Helsinki 2007-
Perhesuhteet:
Isä jur.cand. kielenkääntäjä, Suomen Pipliaseuran toiminnanjoht. Georg Pimenoff, äiti kirjeenvaihtaja Agnes o.s. Grahn. Lapset: Larissa s.1980, Natalia s.1982, Erasmus s.1984, Valeria s.1986, Irina s.1988
Meriitit:
Valtion kirjallisuuspalkinto 1985
Finlandia-palkintoehdokas 1984, 1995, 1999
Pohjois-Karjalan taidepalkinto 1999
Perhesuhteet:
Isä jur.cand. kielenkääntäjä, Suomen Pipliaseuran toiminnanjoht. Georg Pimenoff, äiti kirjeenvaihtaja Agnes o.s. Grahn. Lapset: Larissa s.1980, Natalia s.1982, Erasmus s.1984, Valeria s.1986, Irina s.1988
Meriitit:
Valtion kirjallisuuspalkinto 1985
Finlandia-palkintoehdokas 1984, 1995, 1999
Pohjois-Karjalan taidepalkinto 1999
Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa
Perillä etsiessään : runoantologia. (Toim. Ilona Karjalainen ym.) Ukri 1985
Karjalaista aikaa : uuden karjalaisen kirjallisuuden antologia. (Toim. Raija Majamaa ym.) Tammi 1999
Karjalaista aikaa : uuden karjalaisen kirjallisuuden antologia. (Toim. Raija Majamaa ym.) Tammi 1999
Tekstinäyte
Sinäpä, Otto, et tunnekaan Sofia Elenaa etkä aavista mitä hänen kanssaan teimme. Vilkasta aikaa. Ei seilattu katuja tämmöisissä autoissa. Sofia Elenan valkeat helmat hulmusivat kun hän kulki kadulla. Häikäisevä ilmestys niskasta kantapäähän, ylväs pää ja lanteet liikkeessä. Koeta kuvitella keinuva, imevä liike, semmoinen joka kääntää miesten sisukset nurin. Et ole tainnut koskaan tavata sellaista naista. Vähän yli kahdenkymmenen mutta kulku kuin laivalla. Entä kasvot sitten! Valkeat hampaat ja kurkusta naurun pehmeä vyöry. Arvaas mille me eniten nauroimme? Miehille me nauroimme! Miehet luulevat olevat oikeita naistennaurattajia aavistamatta, miten lähellä totuutta ovat.
Me nauroimme turhamaisia ukkeleita kömpelöine liikkeineen. Me nauroimme niitä joilla kolmekymppisinä oli kalju ja maha ja naurettava takapuoli. Lyhytjalkaisia miehiä, turhantärkeitä miehiä. Miehiä jotka koettivat räväyttää solmiolla, jossa oli elefantteja tai kukkoja tai autonmerkkejä. Me nauroimme miehille joilla oli liian pieni hattu tai liian pieni pää tai jotka eivät tienneet miten hattua pidetään. Me nauroimme miehille joiden viikset olivat harvat tai pulisongit puskaiset, ja niille jotka riitelivät tarjoilijan, torikauppiaan tai poliisin kanssa. Me purskahdimme nauruun, kun miehet opettavaiseen sävyyn selittivät meille jotain, minkä me tiesimme paremmin tai mitä meitä ei huvittanut tietää. Ulvoimme naurusta, kun mieheltä sammui avoauto valoihin. Ja arvaa otto, riittikö meillä nauramista? Aina riitti!
Välillä piti kieltäytyä näkemästä miehiä, kun ei millään enää jaksanut nauraa. Kun uupui alituiseen nauramiseen ja palleaa kivisti. Joskus sitä vei vaistomaisesti käden suojaksi vatsalle, kun joku mies lähestyi. Aavisti, että pian on pakko nauraa. Yksikin näytti väen väkisin meille autonsa avaimet ja sotilaspassinsa, jotta tietäisimme hänen arvonsa. Ulvoimme naurusta. Elämä Sofia Elenan kanssa otti koville, mutta hauskaa oli.
[Maa ilman vettä. Tammi 1999, 14-15]
Me nauroimme turhamaisia ukkeleita kömpelöine liikkeineen. Me nauroimme niitä joilla kolmekymppisinä oli kalju ja maha ja naurettava takapuoli. Lyhytjalkaisia miehiä, turhantärkeitä miehiä. Miehiä jotka koettivat räväyttää solmiolla, jossa oli elefantteja tai kukkoja tai autonmerkkejä. Me nauroimme miehille joilla oli liian pieni hattu tai liian pieni pää tai jotka eivät tienneet miten hattua pidetään. Me nauroimme miehille joiden viikset olivat harvat tai pulisongit puskaiset, ja niille jotka riitelivät tarjoilijan, torikauppiaan tai poliisin kanssa. Me purskahdimme nauruun, kun miehet opettavaiseen sävyyn selittivät meille jotain, minkä me tiesimme paremmin tai mitä meitä ei huvittanut tietää. Ulvoimme naurusta, kun mieheltä sammui avoauto valoihin. Ja arvaa otto, riittikö meillä nauramista? Aina riitti!
Välillä piti kieltäytyä näkemästä miehiä, kun ei millään enää jaksanut nauraa. Kun uupui alituiseen nauramiseen ja palleaa kivisti. Joskus sitä vei vaistomaisesti käden suojaksi vatsalle, kun joku mies lähestyi. Aavisti, että pian on pakko nauraa. Yksikin näytti väen väkisin meille autonsa avaimet ja sotilaspassinsa, jotta tietäisimme hänen arvonsa. Ulvoimme naurusta. Elämä Sofia Elenan kanssa otti koville, mutta hauskaa oli.
[Maa ilman vettä. Tammi 1999, 14-15]