Susiluoto, Saila

Kuvatiedoston lataaminen
Photograph information
Otava/Pekka Holmström

 
 
Nimi
Susiluoto, Saila
Synnyinaika
Synnyinpaikka
Tekijän käyttämä kieli
Kansallisuus
Muu tekijä, esim. toimittaja
Kirjailijan omat sanat
TÄLLAISEN KIRJAN OLISIN HALUNNUT KIRJOITTAA

Omistettu ainakin apurahalautakunnille (ohessa lyhyt selvitys siitä, millaiseksi teoksen oli tarkoitus muodostua, mutta ei juuri sanaakaan siitä, miksi niin ei käynyt), sekä Italo Calvinolle.

Kenties jokaisen runoilijan haave on kirjoittaa mahdollisimman täydellinen ja ikuinen teos. Kutsuttakoon tätä narsismiksi tai haaveeksi tavoittaa totuus, vapaus tai jokin kirjallinen ydin. Täydellisen teoksen paradoksi on kuitenkin siinä, että runoilija ei voi kirjoittaa sitä, sellaisen jälkeen kun ei mitään jäisi jäljelle (tämä onnekas tosiasia vapauttaa meidät kirjoittamaan enemmän kuin yhden teoksen, käytännössä useimmat meistä lopun elämäämme). Kokoelman Nimetön, pieniä ilmestyksiä asianosaisille olisi siis kuulunut olla loistava teos, ei täydellinen.
Täydellisellä teoksella on toinenkin paradoksi. Se olisi auttamattoman tylsä, konsensusmielinen tai vähintäänkin ikivanha klassikko; ahtaaseen odotustäydellisyytensä raamitettu. Se olisi liikkumaton, jähmeä eikä lähelläkään sydämellistä. Nimetön, pieniä ilmestyksiä asianosaisille taas olisi ollut juuri sydämeenkäyvä ja eloisa. Tätä se ei olisi voinut olla ilman virheitään, sillä mitäpä me enemmän rakastaisimme kuin sellaista, jonka säröt olemme itse antaneet anteeksi ja liittäneet ne osaksi epätäydellistä, alati liikehtivää inhimillistä kangasta. Emme myöskään rakasta sitä, mitä yleinen mielipide julistaa meidän kuuluvan rakastaa. Siinä ei ole meidän valinnallemme tilaa. Kohtalaisen vapaina yksilöinä haluamme löytää rakastettumme itse (ja mielellään: että kukaan ei ennen meitä olisi tulevaa rakastettuamme löytänyt, jotta vapautemme ja ymmärryksemme ja ainutkertaisuutemme peilautuisi tuon kahdenkeskisen, intiimin luennan ja löydöksen myötä.)
Siksi tästä kokoelmasta ei olisi kirjoitettu ainuttakaan lukemista ohjaavaa tai siihen valmistavaa kritiikkiä. Ja jotta teos olisi ollut loistava, mutta ei etäisen täydellinen, siihen olisi pitänyt kätkeytyä samanlaisia virheitä kuin rakastettuun ja läheiseen ihmiseen yleensä - sen olisi kuulunut olla väliin hermostuttava, väliin kyseisen ihmisen tai teoksen säkenöivän älyn huomioon ottaen raivostuttavan typerä, väliin naiivi ja intiimillä tavalla hullunkurinen.
Valottaakseni tarkemmin tätä fiktiivistä kokoelmaa, viittaan lastenkirjallisuudesta tuttuun käsitteeseen. Kyseessä on näyttämökirja (kurkistuskirja, aktiivikirja). Se on pienemmille ihmisille tarkoitettu teos, jonka sivuja voi availla pelilautamaisiksi, sivujen välistä voi kurkistella seuraavia sivuja, kirjassa on vaikkapa luukkuja ja liikkuvia paperihahmoja ja muita.
Näyttämökirjoista tunnetuimpia lienevät Maisa-kirjat. Näissä seikkailee androgyyni hiiri, jonka paljastuminen naispuoliseksi on poikalukijoille ainainen ihmetyksen ja pettymyksen aihe. Maisalta on löytynyt mekko kaapista (mikä ei vanhemmalle väelle todista muuta kuin sen, että maailma tunkee paitsi uniin, myös lastenkirjoihin) tai jokin feminiiniseksi luettava esine, kuten kampa, peili tai hammasharja.
Tärkeintä Maisa-kirjoissa on kuitenkin niiden sisältö. Kirjoissa on luukkuja, joiden sisään voi kurkistella, paperisia vipuja, joita vääntämällä pääsee irti paitsi muutaman aktiivisen käyttökerran jälkeen Maisahiiren käsi tai traktorin kauha, myös ihmisen seikkailumieli. Saattaa olla hauskaa, kun kirja ei ole pelkkä kirja, ja kun luukkujen alta paljastuu maisema, jota ei oikeasti alun perin teoksessa ollut. Missä ovat Maisan kaverit, ovatko missään. Tuossa Maisa hypähtelee ratsunsa selässä, eikä kummallakaan ole enää päätä, koska joku sisaruksista on syönyt ne.
Nimetön, pieniä ilmestyksiä asianosaisille olisi ollut aikuisten näyttämökirja, itse leikattava, joulukalenterimainen teos. Sen olisi kuulunut olla loistavasti kirjoitettu, pieniä, painavia runoja, sekä yksi pitkä, joka olisi ollut haitarinmuotoinen, alas levitettävä, hiukan kuin auki räpsähtävä turistipostikorttivana, paitsi että se olisi ollut taidokas, satuttava ja sen paperimittainen kestävyys olisi ollut lyhyt. Se olisi kulunut taitoskohdistaan nopeasti ja pudonnut pois, sitä olisi liimailtu, teipattu, vaalittu repaleena pitkään, lopulta huolellisesti säilötty sivujen väliin, kunnes lukija olisi ymmärtänyt, että kirja on kadottanut itse itsensä kuten hermostollisista häiriöistä kärsivien amerikkalaisten räjähtävät rubikinkuutiot, ja sillä tavoin jäänyt ikuisesti lukijan mieleen, kauniina, satunnaisena ja yhtä menetettynä kuin rantahiekkamaalaukset, nousuhumala ja nuoruus, joka loppuu tarkalleen siihen hetkeen, kun sitä ymmärtää elävänsä.
Lukijan virheellinen kirjankohtelu olisi kostautunut, jotakin oleellista olisi menetetty, kenties viattomuus. Kirja ei olisi enää ollut puhdas pöytä, vaan jokaisena lukukertana elävä esimerkki lukijan omista toilailuista, joita hän, taivas todistakoon, ei enää koskaan tulisi tekemään. Rampa tai vanhentunut kirja olisi osunut lukijansa sydämeen toisella tapaa kuin aikaisemmin. Lukija olisi tästedes tallettanut sinne myös kuvat loiston päivistä, niistä, jolloin kirja oli ollut uusi, valkoinen ja puhdas. Kun hän olisi tarkemmin vertaillut näitä kahta kuvaa, hän olisi lopulta huomannut, että kirjan vanhuus on vienyt voiton, koska siinä olisi ollut myös hänen (lukijan) elämäänsä; repale, lakmustahra, huomattava sormenjälki, tai useita.
Nimetön, pieniä ilmestyksiä asianosaisille olisi ollut teos, jolla ei olisi ollut tekijää. Sen beigenvärisellä ja ulospäin vaatimattoman näköisellä kannella ei myöskään olisi koreillut mikään tekaistu nimimerkki, joiden hauska puoli on lähinnä siinä, että ne kuulostavat yhtä lakonisilta kuin niiden proosateosten henkilöiden mahdollisimman tavallisenkuuloiset nimet, joita kantavat mahdollisimman tavallisenoloiset henkilöhahmot, jotta mahdollisimman tavallisenoloinen teos olisi mahdollisimman uskottava (tämä kaikki siksi että uskoisimme yhteiseen todellisuuteen, uskoisimme tavoittaneemme totuuden ja nielaisseemme sen kuin Maisahiiren pään).
Nimetön, pieniä ilmestyksiä asianosaisille olisi ollut teos, jonka tekijä ei olisi ilmaantunut julkisuuteen koskaan myöhemminkään; selittelemään tyhjänpäiväisiä lehtiin, radioon tai telkkariin, mukautumaan ja murtumaan konsensukseen, nyökyttelemään, kirjoittelemaan harmittomia pikkujuttuja, kommentoimaan sitä ja tätä ja tuota josta ei tietäisi tuonkaan taivaallista. Tekijä ei olisi milloinkaan ilmaantunut lukemaan runojaan, lupautumaan mukaan politiikkaan, väittelemään runoutensa pysyvästä laadusta kirjallisille nettipalstoille, esittelemään sohvaansa naistenlehtiin, taistelemaan paikastaan auringossa ja kirjallisuuskilpojen finaaleissa, tai luomaan varjoja muiden ylle. Kyse ei olisi ollut rohkeudesta sen paremmin kuin sen puutteestakaan, vaan jollain tavalla myös siitä ajatuksesta ja tosiasiasta että kaikki runous on yhtä suurta, eteenpäinpyrkivää virtaa, ja että yhden sanan takana on aina tuhat kirjoitettua teosta ja tuhat vielä kirjoittamatonta.
Tekijätön teos olisi mahdollistanut myös sen, että sanat olisivat pudonneet suoraan lukijalle. Ne olisivat sysäytyneet lukijan sydämeen, niiden ja lukijan välissä ei olisi ollut mitään häiritsevää tietoa, tekijän kirjallissosiaalista asemaa, josta käsin olisi puhuttu, asemaa, jota olisi täytynyt eri tavoin ylläpitää, kasvattaa tai vastustaa.
Itse runojen aika ja paikka olisivat olleet mahdollisimman epämääräiset. Konkretiaa lukija olisi saanut kyllin runojen kanssa askarrellessaan: osa teksteistä olisi ollut piilossa porrasmaisten tai erityisten muotojen sisällä, osa itse leikattavien ikkunoiden, räppänöiden ja kolojen takana. Aukaisemisessa olisi täytynyt noudattaa samaa varovaisuutta kuin elämässä ylipäätään; liian nopeat, äkkinäiset liikkeet saksien tai kaltaisten kanssa olisivat kostautuneet, jotakin revennyt ja kaikki tai vähintään jokin ollut pilalla. olisi, loistavuudestaan huolimatta ollut hermostuttava teos, sillä hermostuttavuudessa on täydellisyydenväistöliikkeensä lisäksi jotakin ylimääräistä ja selittämätöntä, aavistus hysteriaa, joka on yleensä teokselle hyväksi (hysteria on pysyvä aukko maailmaan).
Nimetön, pieniä ilmestyksiä asianosaisille olisi ollut teos, jota ei olisi milloinkaan levitetty tavanomaisen verkoston kautta - se ei olisi päätynyt kirjakauppojen pölyisille teräshyllyille, neonväristen alennusmyyntipöytien alaosiin, eikä kirjastojen kuluneeseen ja raapiutuneeseen POISTETTAVAT KIRJAT -laariin. Lukija olisi löytänyt sen korkeintaan nahkantuoksuisten divarien hyllyiltä, mutta ennen kaikkea paikoista, joissa sattumalla, matkalla, irtaantumisentunteella ja vapaudella olisi sijansa: junista, lentokoneista, hotellien laatikoista, lauttojen vessoista, asemabaarien lehtihyllyistä.
Kohtaamispaikkojensa mukaisesti se olisi ollut kirja vapaudesta ja rakkaudesta, siitä, miten nämä kaksi toteutuvat toistensa kanssa - missä ne meidän mielessämme ovat, ovatko missään? Se olisi herättänyt lukijassaan huikean vapaudentunteen, jota voi kutsua myös onneksi ja lämmöksi. Kaikki maailmassa on mahdollista, jopa maailma itse. On samantekevää millä tavoin tuon vapauden kirjaan olisi kirjaillut, kunhan se olisi ollut siinä, pysyvänä hengitysaukkona maailmaan ja maailmassa. Meren aaltoja esittävä kulunut paperiläppäkin olisi kelvannut, jos siinä olisi ollut vapauden itu.
Nimetön, pieniä ilmestyksiä asianosaisille olisi ollut lukijan löydettävissä tai hylättävissä, sen arvokkuus olisi perustunut siihen, että se olisi kohdannut lukijansa kunniallisella tavalla. Se olisi ollut hiukan kuin sydän, joka haikailee seitsemän meren takana rakastettuaan. Mutta kunniallisesti sydän ei milloinkaan hyppää, se kutsuu.
Kaiken kaikkiaan: kirja olisi ollut pieni helmi, lukijansa oma, itse löydetty, miltei itse tehty. Teos, jota olisi suojeltu ja varjeltu kaikelta ulkokirjalliselta, sen keskiössä olisi ollut ainoastaan runous ja suhde lukijaan.
Miksi ihmeessä tähän sitten olisi pitänyt lisätä aukot ja muu näyttämökirjojen ylimääräinen? Eikö runoilija kykenee sanomaan tämän saman ylijäävän, intiimin leikkimielisyyden sanojen kautta, eikö se ole runojen perimmäinen tarkoitus? Ei kai runokirjojen tarvitse olla vielä lisäksi jotakin muuta? Kenties ei, vastaan, kenties. Tässä teoksessa kuitenkin luukkujen hysteria olisi varmentanut sen, että lukijasuhde olisi muodostunut jo alun alkaen rakkauden, ei pelkästään järjen tai kielen vetämille vaunuille. Näyttämökirjojen naiivi hullunkurisuus synkronoituna korkeakirjalliseen pidettyyn runouteen olisi ollut typerryttävä yhdistelmä, mutta onnistuessaan Nimetön, pieniä ilmestyksiä asianosaisille olisi saattanut olla loistava teos. Loistava teos näet sisältää täydellisyyden vastakohdan, hohtavan horisontin tummat pilvet, fiaskorumpujen uhkasoolon, ja kuitenkin fiasko itse on siinä hiuksenhienosti väistetty, hiukan kuin meksikolaisen reseptin mukaan valmistetun suklaapossun kohdalla (jonka onnistunutta olemassaoloa totta puhuen yhä epäilen).
Usein käy kuitenkin niin, että kesken pöyhistyneen ja ylvästyneen reseptienkaivelun aurinko paistaa äkisti ikkunasta ja valaisee yksinkertaisen, pölyisen ja sekaisen keittiön. Keskellä tätä seisoo valolla kumaraksi lyöty runoilija, eikä maailmasta löydy samanlaista autiutta, kuin runoilijan sydämestä tällä nimenomaisella hetkellä, kun hän ohitse kiitävän nuolen varmuudella ymmärtää, että suklaapossujen ja muiden erityistaitoa vaativien hybridien hetki on mennyt peruuttamattomasti ohitse, osin siitä syystä, että runoilijan keittiössä ei ole siihen edellyttävää välineistöä eikä materiaalia, osin syistä joita runoilija ei itse täysin ymmärrä tai ei lainkaan halua käsitellä.

Saila Susiluoto
Nuori Voima 2/04
Elämäkertatietoa
Saila Susiluoto on syntynyt 1971. Hän asuu Helsingissä, hän on käynyt Kriittisen korkeakoulun kirjoittajalinjan, Oriveden opiston ja opiskellut Helsingin yliopistossa yleistä kirjallisuustiedettä. Susiluoto on toiminut Nuoren Voiman Liiton puheenjohtajana vuosina 2004-2006. Hänen runojaan ja kirjoituksiaan on julkaistu kirjallisuuslehdissä, mm. Nuoressa Voimassa ja Tuli&Savussa. Saila Susiluoto on toimittanut Elävien runoilijoiden klubin Motmot-vuosikirjan 2003. Susiluodon runoja on käännetty kahdeksalle kielelle.

Lukukeskus

---

Vanhemmat Ahti Susiluoto ja Irma Bergroth (os.Tieva), 4 lasta

Toimet:
Nuoren Voiman Liiton puheenjohtaja vuodesta 2004

Opinnot:
Oriveden opisto, Kriittinen korkeakoulu, Helsingin yliopisto (yleinen kirjallisuustiede)

Palkinnot:
J. H. Erkon kunniamaininta 1994
HYY:n novellikilpailun 1. palkinto
Kalevi Jäntin palkinto 2001 (Siivekkäät ja hännäkkäät)
Suomi-palkinto 2005


Makuasioita:

Mieluisin paikka on kirkkaan veden äärellä.

Rakkaita asioita: perheen ja työn lisäksi ystävät, uteliaat ja eläväiset ihmiset. Jännittävät luonnonilmiöt. Musiikki. Delfiinit. Matkustelu. Ihmeelliset unet. Meren keväinen leväntuoksu. Purjehtiminen, jos sen osaisi. Olemattomien asioiden, paikkojen ja esineiden sekä tuntemattomien värien kuvittelu ja niistä keskusteleminen tai niiden salaaminen. Uudet keksinnöt. Lumimieslöydökset, Florensin ihminen. Sattumat. Maailman väreily. Äkillinen vapaudentunne. Asiat, joita voisi jatkaa loputtomiin.

Asiat ja ilmiöt jotka ärsyttävät: Väheksyntä, tiukat rajoitteet, lokerointi. Vapauden minimointi. Tilanpuute.
Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa
Lisätietoja tuotannosta:

Julkaistujen teosten lisäksi esseitä, runoja, artikkeleita ja kritiikkejä eri lehdissä ja antologioissa (Kerberos, Lumooja, Motmot, Nuoren Voiman Liiton Sähköiset säkeet, Nuori Voima, Teema, Tuli & Savu, Turun Sanomat). Runoja on ilmestynyt antolgioissa Kallion yhteiskoulu 100-vuotta (2002), Rakastan, rakastan, rakastan! (Otava, 2002) (näissä kahdessa edellämainitussa antologiassa on muualla julkaistuja runoja) sekä Niin vähän eroamme (TSL, 2001).

Uusi ääni -antologia (toim. yhdessä Eino Santasen kanssa), Otava 2006
Mukana Runoa! -äänikirjassa, Otava 2008


Runojen käännöksiä:
Saila Susiluodon runoja on käännetty kahdeksalle kielelle: ruotsiksi, englanniksi, viroksi, unkariksi, saksaksi, ranskaksi, hollanniksi ja italiaksi.
Claes Andersson on ruotsintanut kolme runoa - Grönrummet (Viherhuone), Vattnets rum (Veden huoneet) ja Den himmelska sångens rum (Taivaanlaulun huone) - jotka ovat ilmestyneet lehden 00tal Det unga Europa -numerossa 17/18 2004, s. 38-39.
Englanniksi runoja ovat kääntäneet mm. David McDuff ja Herbert Lomas. McDuffin käännökset löytyvät BrinDin Pressin verkkosivulta ja Lomasin Books from Finland -lehdessä numero 4/2003.
Viroksi on ilmestynyt 18 kokoelmista Siivekkäät ja hännäkkäät sekä Huoneiden kirja valittua runoa suomalaista nykyrunoutta esittelevässä antologiassa See sama soolane meri (2004, koonnut Jan Kaus, toim.Kalju Kruusel, runot kääntänyt viroksi Hasso Krull).
Unkariksi runoja on kääntänyt Ildikó Pusztai Varga vuonna 2004.
Runoja belgialaisessa kirjallisuuslehdessä Revolver:ssa, ilmestyy kesäkuussa 2005. Käännökset hollanniksi Lieven Ameel.
Books from Finland - lehden ja Transcript - internet -lehden (Wales) yhteistyöprojektissa syksyllä 2004 on ilmestynyt Susiluodon runoja kolmella kielellä. Englanniksi runot on kääntänyt Herbert Lomas, ranskaksi Hélène Lattunen ja saksaksi Gabriele Schrey-Vasara.
Pohjoismainen kirjallisuuslehti ICE-FLOE 1/2002 on julkaissut Susiluodon runoja, englanninkielinen käännös on Sarka Hantulan, Ice-Floen verkkosivuilla on tosin vain yhden runon käännös.
Italiaksi käännetyt yhdeksän runoa on esitetty Fili - Suomen kirjallisuuden tiedotuskeskuksen tilaisuudessa, niitä ei ole painettu.
Lisätietoja FILIn käännöstietojen hausta.
Tekstinäyte
Sisko, hän sanoi, älä itke.
Kun viileä henkäys tulee minun on hyvä.
Maailma on ahdas kun mieli on täynnä lukittuja huoneita
ja niitä joiden seinistä kasvaa lihaa ja silmiä.

kuusen ilmaa huuhtova käsi
putoava käpy tai lehti tai ihminen
joskus linnunpoika ja kerran lintu
joka unohtaa lentää, unohtaa pitää kiinni oksasta
ja oksa unohtaa kestää katkeamatta
ja maa unohtaa olla pehmeä
ja me unohdamme sanat joilla lähestyä
joilla pitää oksa murtumatta
linnun muisti halkeilemasta
pienen linnun muisti:
syödä, nukkua, rakastaa.
Pitää kaikesta kiinni,
varjonsa edestä.

(Teoksesta Missä leikki loppuu, Otava 2007)

Kuningattaren arkkitehti sanoi:

Rakennan temppelin jotta käsivarteni syleilevät häntä. Jokaiseen oveen
veistän kuvani, kun hän sulkee oven, silmäni vartioivat. Jokaiseen kuvaan
painan rakkauden, joka viivaan ja uurteeseen, joka kiveen ja hiekansiruun,
minun hullu käteni riivaa aamusta auringonlaskuun asti, öisin etenkin.
Jotta lämpö ympäröi hänet, jotta hän ei nukkuisi yksin, jotta hän painautuu
minuun, lepää kivistä rintaani vasten, lepää sittenkin kun on kuollut. Jotta
hän tulee minun kivisyliini, jotta kello kuin sydän hellää täynnä kääntyy
taaksepäin, tak tik, ajat alkuunsa, rakkaus lähtöpisteeseen, lähdön
pisteeseen.

(Teoksesta Auringonkierto, Otava 2005)
Lähteitä ja viittauksia
Suomalaisia nykyrunoilijoita. Toim. Siru Kainulainen & Johanna Krappe. BTJ, 2008.
Automaattisesti tuotettuja vinkkejä hakusanoihin perustuen. Nuolisymbolia klikkaamalla näet vinkkauksen perusteet.
Teosvinkki: otsikko on linkki teoksen tietoihin
Kirjailijavinkki: otsikko on linkki kirjailijan tietoihin
Hakusanavinkki: lisää hakusanalla kuvailtuja teoksia
Katso myös
Sumari, Anni(henkilö, kirjailija tai muu tekijä)
  • Lähteitä ja viittauksia
    Suomalaisia nykyrunoilijoita. Toim. Siru Kainulainen & Johanna Krappe. BTJ, 2008.
  • Tekijän käyttämä kieli
    Suomen kieli
  • Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat
    Helsinki
  • Asiasana tai oma avainsana
    Kotimaisia nykyrunoilijoita
  • Ammatti
    runoilijat
  • Synnyinpaikkakunta
    Helsinki
  • Kansallisuus
    suomalaiset
  • Sukupuoli
    nainen
  • Tyyppi
    henkilö, kirjailija tai muu tekijä
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    2000-2009
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    2010-luku
  • Gripenberg, Catharina(henkilö, kirjailija tai muu tekijä)
  • Opiskelupaikkakunta tai -paikkakunnat
    Helsinki
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    2000-2009
  • Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat
    Helsinki
  • Tyyppi
    henkilö, kirjailija tai muu tekijä
  • Kansallisuus
    suomalaiset
  • Lähteitä ja viittauksia
    Suomalaisia nykyrunoilijoita. Toim. Siru Kainulainen & Johanna Krappe. BTJ, 2008.
  • Ammatti
    runoilijat
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    2010-luku
  • Asiasana tai oma avainsana
    Kotimaisia nykyrunoilijoita
  • Sukupuoli
    nainen
  • Virolainen, Merja(henkilö, kirjailija tai muu tekijä)
  • Sukupuoli
    nainen
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    2000-2009
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    2010-luku
  • Tyyppi
    henkilö, kirjailija tai muu tekijä
  • Lähteitä ja viittauksia
    Suomalaisia nykyrunoilijoita. Toim. Siru Kainulainen & Johanna Krappe. BTJ, 2008.
  • Tekijän käyttämä kieli
    Suomen kieli
  • Asiasana tai oma avainsana
    Kotimaisia nykyrunoilijoita
  • Kansallisuus
    suomalaiset
  • Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat
    Helsinki
  • Ammatti
    runoilijat
  • Mickwitz, Peter(henkilö, kirjailija tai muu tekijä)
  • Synnyinpaikkakunta
    Helsinki
  • Tyyppi
    henkilö, kirjailija tai muu tekijä
  • Kansallisuus
    suomalaiset
  • Asiasana tai oma avainsana
    Kotimaisia nykyrunoilijoita
  • Opiskelupaikkakunta tai -paikkakunnat
    Helsinki
  • Ammatti
    taiteilijaprofessorit
  • Ammatti
    runoilijat
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    2010-luku
  • Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat
    Helsinki
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    2000-2009
  • Forsblom, Harry(henkilö, kirjailija tai muu tekijä)
  • Tekijän käyttämä kieli
    Suomen kieli
  • Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat
    Helsinki
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    2010-luku
  • Tyyppi
    henkilö, kirjailija tai muu tekijä
  • Kuolinpaikkakunta
    Helsinki
  • Opiskelupaikkakunta tai -paikkakunnat
    Helsinki
  • Asiasana tai oma avainsana
    Kotimaisia nykyrunoilijoita
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    2000-2009
  • Ammatti
    runoilijat
  • Kansallisuus
    suomalaiset
  • Meriluoto, Aila(henkilö, kirjailija tai muu tekijä)
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    2010-luku
  • Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat
    Helsinki
  • Asiasana tai oma avainsana
    Kotimaisia nykyrunoilijoita
  • Tyyppi
    henkilö, kirjailija tai muu tekijä
  • Ammatti
    runoilijat
  • Opiskelupaikkakunta tai -paikkakunnat
    Helsinki
  • Kansallisuus
    suomalaiset
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    2000-2009
  • Sukupuoli
    nainen
  • Tekijän käyttämä kieli
    Suomen kieli
  • Anhava, Helena(henkilö, kirjailija tai muu tekijä)
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    2000-2009
  • Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat
    Helsinki
  • Ammatti
    runoilijat
  • Asiasana tai oma avainsana
    Kotimaisia nykyrunoilijoita
  • Sukupuoli
    nainen
  • Kansallisuus
    suomalaiset
  • On sama kuin
    Anhava, Helena, arvostelija
  • Tyyppi
    henkilö, kirjailija tai muu tekijä
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    2010-luku
  • Tekijän käyttämä kieli
    Suomen kieli
  • Synnyinpaikkakunta
    Helsinki
  • Katajavuori, Riina(henkilö, kirjailija tai muu tekijä)
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    2010-luku
  • Asiasana tai oma avainsana
    Kotimaisia nykyrunoilijoita
  • Synnyinpaikkakunta
    Helsinki
  • Sukupuoli
    nainen
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    2000-2009
  • Ammatti
    runoilijat
  • Tyyppi
    henkilö, kirjailija tai muu tekijä
  • Tekijän käyttämä kieli
    Suomen kieli
  • Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat
    Helsinki
  • Kansallisuus
    suomalaiset
  • Ringbom, Henrika(henkilö, kirjailija tai muu tekijä)
  • Kansallisuus
    suomalaiset
  • Tekijän käyttämä kieli
    Suomen kieli
  • Sukupuoli
    nainen
  • Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat
    Helsinki
  • Ammatti
    runoilijat
  • Tyyppi
    henkilö, kirjailija tai muu tekijä
  • Synnyinpaikkakunta
    Helsinki
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    2010-luku
  • Asiasana tai oma avainsana
    Kotimaisia nykyrunoilijoita
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    2000-2009
  • Heiskanen, Marjo(henkilö, kirjailija tai muu tekijä)
  • Ammatti
    runoilijat
  • Sukupuoli
    nainen
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    2010-luku
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    2000-2009
  • Kansallisuus
    suomalaiset
  • Tyyppi
    henkilö, kirjailija tai muu tekijä
  • Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat
    Helsinki
  • Asiasana tai oma avainsana
    Kotimaisia nykyrunoilijoita
  • Opiskelupaikkakunta tai -paikkakunnat
    Helsinki
  • Tekijän käyttämä kieli
    Suomen kieli
  •