Kejonen, Pekka

Kuvatiedoston lataaminen

Photograph information

Kuvaaja: Veikko Somerpuro. WSOY

Synnyinaika

Synnyinpaikka

Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat

Luottamustehtävät ja jäsenyydet

Tekijän käyttämä kieli

Kansallisuus

Teokset

Tyyppi

tietokirjat

Tyyppi

novellit

Nimi

Tyyppi

novellit

Nimi

Tyyppi

novellit

Nimi

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

tietokirjat

Nimi

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

kokoomateokset

Tyyppi

tietokirjat

Tyyppi

novellit

Tyyppi

aforismikokoelmat

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

novellit

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

novellit

Tyyppi

aforismikokoelmat

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

kokoomateokset

Tyyppi

novellit

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

novellit

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

novellit

Tyyppi

tietokirjat

Tyyppi

novellikokoelmat

Tyyppi

novellit

Tyyppi

kokoomateokset

Nimi

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

runokokoelmat

Nimi

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

novellit

Tyyppi

runokokoelmat

Kirjailijan omat sanat

MAKUASIOITA:

Mielestäni makuasiat ovat niitä asioita joista voi kiistellä. Niistähän me keskustelemme, emme itsestäänselvyyksistä emmekä ns. totuuksista. Ehkä eniten minuun vaikuttanut (kaunokirjallisesti) kirja on suomenkielen opettajani (Kuopion yhteiskoulu) Jorma Korpelan esikoinen, Martinmaa mieshenkilö (WSOY 1948). Se sattui erittäin sopivaan saumaan. Myöhemmät jenkkivaikuttajat (H. Miller, Ginsberg etc.) upposivat jo osittain itse lannoittamaani maaperään.

Omimmaksi musiikikseni löysin jazzin jo varhain ja hyvä jazz-improvisaatio vaikuttaa aina, edelleen. Elokuvissa olen kaikkiruokainen mutta mielen pohjalla on muutama: Peckinpahin Balladi Cable Hoguesta, Vigon L´Atalante, lähes kaikki Bunuelit; ja onhan niitä; lukemattomia. DVD on elokuvateattereita vierovalle luonteelleni oiva keksintö!

Kuvataiteessa erityisesti 20-luvun Neuvostoliitto viehätti; nuorempana - "siinä iässä" - mutta sekin on niin laaja alue. Kotimaisista katson uudestaan ja uudestaan Simbergiä, tämän päivän tekijöistä on jäänyt verkkokalvolle erityisesti graafikko Eino Ahonen.

Mitä fiktiivisiin henkilöihin tulee, 60-luvun kirjojeni "Pekka Kejonen" saattaisi olla mielenkiintoinen vaikkakin rankka samaistumiskohde.

Olen kulkenut niin paljon ja pitkään, että mieleisin paikka on nykyisin pysähdyspaikka. Se oli kahdeksantoista vuotta Nuorpiniemi, Tenolla, nyt Vilppula. Mutta myös kielessä viihdyn; ja matkustan.

Parasta aikaa on aina elämisen alla oleva hetki. Siihen ei historiaa, tuota tarinakokoelmaa, tarvita. Nykyhetki on siinä eläjälle tosi, sillä hetkellä ja ohikiitävän ajan. Tuon ajattelun jäljet näkyvät runoissani.

Ärsyttäviä asioita on liian paljon jotta niihin kaikkiin edes viitsisi kiinnittää huomiota. Mutta kun ärsyttävä alkaa muuttua huolestuttavaksi, on aukaistava suunsa: kasvava materialismi, uusjunttius, pinnallisuus (myös taiteissa), kaupallisuus (eritoten kirjallisuudessa), kilpailuhenkisyys ja erityisesti zen-sanan (ja käsitteen) väärinkäyttö. Yli ärsytyskynnyksen, huolestuttavasta pelottavaksi on kasvanut nationalismi lukuisine ilmentymineen ja kytkentöineen (esim. uskontoon).

Elämäkertatietoa

Kejonen, Pekka Antti Aunus
syntynyt 1941 Kuopiossa, jossa asunut vuoteen 1978 ; asunut Utsjoella 1980-1990-luvuilla
asuu Vilppulassa
vanhemmat: osastonhoitaja Maria Kyllikki Kejonen
naimisissa; puoliso 1) Ritva Orvokki Koivumäki 1962-1966, eronnut, 2) kulttuuritoimittaja Kirsti Knudsen (o.s. Edelman) 1982-

opinnot: 3/8 oppikoulua: Enempi vuosia kuin luokkia."
ammatti: päätoiminen kirjailija vuodesta 1963, valtion taiteilijaeläke vuodesta 1979

luottamustoimet: "Ei: vieraantunut yhdistystoiminnasta."
Pirkkalaiskirjailijoiden ja taiteilijaryhmä Kiilan "paperijäsen". Eronnut Suomen kirjailijaliitosta v. 2002

aktiivinen lehtikirjoittaja ("senttari") varsinkin 60-luvulla (mm. ammattiyhdistyslehdet, Terä, Kansan Uutiset, Kansan Sana) nykyään Urheilukalastus -lehden kolumnisti arvostelutoiminta: JazzRytmit-lehden lukuisat levyarvostelut ja Parnassoon tehdyt kirjakatsaukset satunnaisia esitelmiä ja jazz-musiikin esittelyjä Mäntän työväenopistolla

palkinnot:
Valtion kirjallisuuspalkinto 1967
Valtion taiteilijaeläke 1979
Kuopion kaupungin Minna-palkinto 1967 ja 1985
Runeberg-palkintoehdokas 1991
Savonia-palkintoehdokas 1991, 1998 ja 2000
Palkinnoista kirjailijalle rakkain on Lapin läänin taidepalkinto 1992
Savonia-palkinto 2001 (Kevätpäiväntasaus)
Tampereen kaupungin luovan kirjallisen työn palkinto 2005, 2008
Eeva Liisa Manner -runopalkinto 2011
Suomen Kirjailijaliiton Tunnustuspalkinto 2011

harrastukset: jazz ja jalokalat (perhokalastus), elokuvat

Eeva Liisa Manner -runopalkinnon perusteluissa 2.10.2011 todetaan:
"Kirjailijaliitto myöntää vuoden 2011 Eeva Liisa Manner –runopalkinnon (10 000 euroa) Pekka Kejoselle. Hän debytoi vuonna 1963 romaanillaan Jamit. Kejonen on julkaissut neljä romaania, yksitoista runo- ja yhden aforismikokoelman sekä lukuisia muita teoksia. 2000-luku on ollut runoilijan tuotteliainta kirjoituskautta: uudella vuosituhannella on ilmestynyt tähän mennessä viisi runokokoelmaa, kootut ja valitut runot sekä esikoisaforismikokoelma Kädettömän taputukset. Oman tiensä kirjoittaja on pitkällä urallaan onnistunut ällistyttämään niin vuonna 1979 hänelle valtion taiteilijaeläkkeen myöntäneet Opetus- ja kulttuuriministeriön virkamiehet kuin uskollisen lukijakuntansa.

Kuopiossa 18. heinäkuuta 1941 syntyneen Kejosen esikoisrunoteos Käyttögrafiikkaa ilmestyi vuonna 1965, ja se kuuluu kotimaisen kokeilevan ja proosarunouden edelläkävijäteoksiin. Teoksen kapinahuuto ei ole menettänyt voimaansa liki puolessa vuosisadassa. Vuonna 1972 julkaistusta kokoelmasta Hotelli Huminan lauluja lähtien hänen runouttaan ovat määrittäneet kapinallisuuden rinnalla itseironian sävyttämä huumori ja itsetutkiskelu, hetkeen syventyminen ja taipumus zeniläiseen ymmärrykseen.
Olen onnistumaisillani.
Ketä tahansa luen, voin vilpittömästi sanoa:
”Olen toisella tiellä.”
(Pekka Kejonen: Kädettömän taputukset, WSOY 2010)"

Pekka Kejonen on Vilppulassa asuva kirjailija, jonka esikoisteos, novellikokoelma Jamit on vuodelta 1963. Proosateosten lisäksi häneltä on ilmestynyt lähes 20 runokokoelmaa, muistelmia ja henkilöhistoriaa. Kejonen on kirjoittanut kirjallisuuskritiikkiä Kansan sanaan, Kansan uutisiin ja Parnassoon sekä musiikkiarvioita Jazzrytmit-lehteen. Tällä hetkellä hän on Urheilukalastaja-lehden kolumnisti.

Kejosta pidetään suomalaisen beat-kirjallisuuden isänä. Kejosen taiteilijanura alkoi Kuopiossa 1960-luvulla – vuosikymmenellä, jolloin hän saavutti myös suurimman suosionsa. Hän kertoo lopettaneensa esikoisteoksensa Jamien (1963) ilmestyttyä jatsimuusikon hommat ja keskittyneensä kirjoittamiseen. Kejonen oli aktiivinen lehtikirjoittaja erityisesti 1960-luvulla, ja kirjoitti kirja-arvosteluja muun muassa Kansan Uutisiin.

Kejosen esikoisteos Jamit (1963) sai kiittävän vastaanoton. Arvioissa kiitettiin Kejosen omaperäistä kieltä, kerrontatapaa ja aihetta: "Nuori jazz-muusikko Kejonen on julkaissut kokoelman novelleja, kertomuksia, proosarunoja, jotka kaikki käsittelevät tavalla tai toisella rytmimusiikkia. Aihe on mielenkiintoinen, kirja on mielenkiintoinen. Jazz on elävöittänyt beatnikien runoutta Atlantin takana, musiikki on Kejosellekin tarjonnut kirjoitusherätteitä: hän on saanut jazzin rytmin, kiihkeyden, oikukkuuden soimaan kirjoitelmissakin, joiden rakennekin on jazzin kehittämä." (Kansan uutiset 22.12.1963). Kejonen oli kapinoivan nuoren polven tulkki.

Kejosta voidaan pitää itseoppineena, sillä hän on käynyt vain 3 luokkaa oppikoulua. Kirjoittamiseen hän on saanut sitä vastoin oppinsa muun muassa Jorma Korpelalta, Olavi Siippaiselta ja Tuomas Anhavalta. Kejonen on todennut kuitenkin, että kirjoittamaan oppii vain kirjoittamalla.
"1960-luvun alussa Olavi Siippainen, ystävänä ja neuvojana. Hieman aikaisemmin Jorma Korpela, ensin suomen kielen opettajana, sittemmin ystävänä. Jorma Korpelan esikoinen Martinmaa, mieshenkilö (1948) ja osin sitä kautta Knut Hamsun säväyttivät. Myöhemmin jenkkirunous, lähinnä beat-vaikutteinen, mutta myös laajemmin anglosaksinen proosa kauttaaltaan. Oma lukunsa on Tuomas Anhavan ateljeekritiikki." Kejosen mukaan jokaisesta hyvästä kirjailijasta jää jälki, usein toki näkymätön. "Kuin piiskaryyppy, joka auttaa jaksamaan vaikeimmassa; nauramaan ilman sivumerkityksiä."

Kejonen harrastaa jazzia, perhokalastusta ja elokuvia (Bunuel, Peckinpah), mitkä näkyvät myös hänen tuotannossaan. Hänen lyriikkansa on useimmiten lyhyttä, aforismimaista ja kiteyttävää. Muista runoilijoista Kejonen nostaa esille muun muassa Anna Ahmatovan ja Sylvia Plathin, joiden tuotantoja hän pitää loistavina. Kejonen asuu nykyisen vaimonsa kanssa tämän kotimaisemissa Vilppulassa. Sinne he muuttivat vuonna 2000 Utsjoelta, jossa he asuivat 1980- ja 1990-luvulla. Nykyisin Kejonen kirjoittaa ainoastaan (jazz-)levy arvosteluja Jazzrytmit-lehteen.

Pekka Kejosen mielestä hänen alkupään tuotantonsa (1960-luku) pääteos on Napoleonin epätoivo (1964), jonka kantavana teemana on yksilön (nuoren) suhde velvotteisiin eli pakotteisiin ja ympäröivään yhteiskuntaan, joka näyttäytyy pelottavan porvarillisena. Teoksessa korostuu yksilön kapina yhteiskuntaa ja kaikenlaatuisia instituutioita vastaan sekä vapaus ja sen rajojen testaaminen.
Kirjassa oli uusi aihepiiri, uusi kieli ja ennen muuta ennakkoluuloton suhde sekä perinteeseen että sen kantajiin. Kejonen on kuitenkin sitä mieltä, että pääsääntöisesti merkittävin työ on kuitenkin aina se keskenoleva: "Niin kauan kuin se on kesken, jatkuvuus on - osin - taattu." "Kejonen on selvä beatnikki muuten objektiivisuuteen ja raittiuteen suuntautuneessa nykyproosassamme. "Napoleonin epätoivo" ilmoittaa Henry Millerin yhdeksi kirjoittajan oppi-isiä. Ja mikä parasta: Kejosen tekstissä on todella jotakin milleriläisesti avointa, intensiivistä ja kukistumatonta." (Uusi Suomi 8.11.1964, Mirjam Polkunen).

Runoteos Hotelli Huminan lauluja ilmestyi v. 1972: "Kejonen seisoo itsensä vierellä ja katselee "kejostelijaa" kirjallisemmin kuin koskaan. -- Kejosen mielikuvitus ottaa aineensa aina vain konkreettisesti todellisuudesta. Siksi hän on loputtoman luotettava. -- Julmalla kriitikon kielellä: kirjailija Kejonen ei hellitä hetkeksikään henkilökohtaisesta rehellisyydestään, hän tarkkailee itseään armottoman ulkopuolisena, kuin koe-eläintä. Mutta samalla lienee Kejonen ainoita, joita innoittaa vain elämä --. Tässä kokoelma runoilijalta, josta voi pitää kiinni. Jos uskaltaa. (Kaleva 14.1.1973, Risto Ahti)

Kokoelma Runoja, tavallaan ilmestyi v. 1983: "60-luvulla Kejonen hätkähdytti romaanillaan Napoleonin epätoivo (1964). Tämän jälkeen seurasi kirjallinen ja varsin kohtalokas syöksykierre - Kejosta ei oikein ymmärretty korkeakirjallisissa piireissä. Ei tajuttu hyvin aikaansa virittäytyneen kirjailijan viestiä ja esikuva nähtiin Henry Millerissä, Allen Ginsbergissä, John Salingerissa. Itse luodun myytin suosta ei ole helppo nousta ja kirjoittaa niin kuin muut tahtoisivat. Hiljaisten vuosien aikana Kejosesta kypsyi runoilija, tarkkailija ja muistiinmerkitsijä, suomalaisen tummaväritteisen peruspsyyken kuvittaja." (Kansan lehti 13.5.1983, Seppo Järvinen)

Pekka Kejonen asui 1980- ja 1990-luvuilla Lapissa, Utsjoella. Tältä ajalta on runokokoelma Äänetön läsnäolo (1991), jota Kejonen pitää itselleen merkittävänä. Kokoelmassa ilmaistaan pyrkimys luontosuhteen uudelleen arviointiin. Teoksessa tarkastellaan myös samalla suhdetta läheiseen eli vaimoon, jota on kuvattu jo edellisessäkin Runoja tavallaan -kokoelmassa (1983). Resignaationomainen luopuminen turhaksi kokemasta (politiikka, kaupunki, kiire jne.) leimaa lähes kaikkia myöhempiä runoja. Tärkeitä elementtejä ovat myös maiseman löytyminen, siinä viihtyminen ja parhaimmillaan sovinto itsensä ja olosuhteiden kanssa. "Siinä Kejonen viljelee eräänlaista tundrankuivaa pienimuotoista tankahuumoria ja sopeutuu hiljaisuuden maisemaan. Se on hyvä kirja. Nykyinen vuodenkierron sarja alkoi kokoelmalla Talvipäivän seisaus (1998). Siinä Kejonen jatkaa olopiirinsä kartoittamista. Luontoa ja turisteja seuraillaan, etelän menoa kommentoidaan, mennyt putkahteleee esiin. Ei Kejosella maata mullistavia mietteitä ole, mutta ei pidä ollakaan. Nykyisen Kejosen runot ovat pohjoisen miehen vastauksia kysymykseen: No, mitäs kuuluu? Kejonen vastaa puhelemalla säistä, vertailemalla, muistelemalla, lyhytsanaisesti, ironisesti." (AL 20.4.2000, Matti Mäkelä)

Kejosen alkutuotannon teosten teemana on lähinnä ollut vapaus ja sen rajat ja rajaajat. Myöhemmissä runoissa tärkeä aihe on uudelleen löytynyt luontotunne ja uudenlainen, tulosvastuuton vapaus sen parissa. Läpi koko tuotantonsa hän on kuitenkin pyrkinyt heijastelemaan kielellään sitä kulloistakin rytmiä, jossa hänen kuvaamansa henkilöt elävät. Eli toisin sanoen hän on pyrkinyt soittamaan sanoilla, sillä jos kirjallisuus, eritoten runous, erkanee liiaksi musiikista ja elämisen tempoista vaihteluineen, siitä on vaarassa tulla muzakkia, mitään antamatonta taustahälinää. Osassa kirjallisuutta tuo kauhukuva on Pekka Kejosen mielestä jo toteutunutkin.

Kejonen uskoo, että hänen synkimpäänkin kauteensa ajoittuvan tuotannon rivien välistä löytyy yksi hänen elämänsä kantavista rakenteista: Meni miten päin tahansa, aina menee hyvin. Niin kauan kuin olet hengissä. "Ja aion olla pitkään."
Pekka Kejosen kirjailijaelämästä löytyy kuvauksia hänen alkuvuosien kirjoistaan, erityisesti romaanista Uskottomat (1966). Julkisuutta hän sai kuitenkin 1960-luvulla sen verran, että matalampi profiili riittää hänelle nykyisin mainiosti, varsinkin kun hän kokee olevansa kutsumuskirjailija eikä tuotemarkkinoija.

Muun tuotantonsa lisäksi Kejonen haluaa erityisesti mainita artikkelinsa Kirjailijan ammattisairaudet, joka on ilmestynyt Väinö Kirstinän toimittamassa kirjassa Kirjoittajan työt (1968). Lisäksi hän on ollut mukana lukuisissa antologioissa, mm. Suomen runotar, Uuden runon kauneimmat II ja Uuden proosan parhaita. Hänen runoistaan on tehty myös äänilevy Yökiitäjä (1982), jossa säveltäjänä on Matti Rag Paananen ja esittäjänä Anna- Riitta Minkkinen.

Kirjailijan työstä

Pekka Kejonen on ryhtynyt kirjoittamaan, valinnut kirjoittajan ammatin sisäisestä pakosta.
Kirjoittamisen lähtökohdat ovat entiset: tyhjä arkki ja kynä. Muutoksiakin on tullut: "Vanhenen. Tärkeintä on tajuta tuo muutos ja pystyä hyväksymään se." Tässä mielessä Kejonen katsoo aina kirjoittaneensa - ja kirjoittaa - matkakirjallisuutta. "Biologisista syistä, ei mistään "kypsymisestä" johtuen, viihdyn entistä paremmin medium-tempossa. Se on tämänikäisen luonnollinen syke ja juuri tuon rytmin, luonnollisen sykkeen joka rinnastuu valtimoon tai pakottomaan puheeseen, sen tavoittaminen on aina ollut minulle ensiarvoisen tärkeätä. Kun se loppuu, kirjoittaminenkin on finito. Biologiaa, mutta ..."

"Tuskaa lisäävää tietoutta minusta löytyy mm. muistelmateoksistani Jatsia ja jalokalaa: muistumia (1994), 60-luvun kuvat ja muita otoksia (1997) sekä Pirkanmaalle päivittyvä Muotokuvia mustissa (2002). Ehkä sarja jatkuu. Ja nimenomaan täällä, sillä olen väsynyt muuttamiseen. Saan päivittäin vaimoltani Hämeen murteen intensiivikurssitusta, mutta omissa oloissani olen murrevapaa. Ainoastaan tarkka korva saattaa huomata sanojen alla kulkevan savolaisperäisen vaikutteen. Velka elämälle, sekin."

Pekka Kejonen ei ole mielestään kirjailija, joka ei uskalla kertoa suunnitelmistaan pelossa etteivät ne sitten toteudu. Hänen mielestään kirjailijalla on oltava tekeillä (ja jemmassa ) suunnitelmia sen verran, että yksi sinne tai tänne ei saa merkitä maailman loppua. Ja kuinka se voisikaan, sillä eihän kirjallisuus ole koko maailma, parhaimmillaankin vain kaponen siivu siitä. Elämä on jossakin muualla. Missä, siitä on otettava selvää. Ja milläpä muulla kuin kirjoittamalla.

Kejonen toteaa, että hän on aina pyrkinyt siihen, ettei kirjallisuus olisi hänen elämäänsä dominoiva vaan siihen elimellisesti liittyvä osa, kuten monet muutkin hänen tärkeäksi kokemansa asiat eli musiikki, kalastus, puhe ja hiljaisuus. Kun nämä kaikki ovat balanssissa, syntynee runokin, sanoo Pekka Kejonen.

Pekka ja Kirsti Kejosen pitkä Utsjoen kausi päättyi syksyllä 2000. He muuttivat takaisin Etelä-Suomeen Kirsti Kejosen synnyinmaisemiin Tampereen seudulle Vilppulaan. Pirkanmaalaisuutta Kejonen ei sinällään pidä tärkeänä. "Vaimoni on lähtöisin Tampereelta. Minä vain asun "täällä". Osin viehkoa seutua, mutta sen kummempaa henkistä kutinaa en tunne. Se ei suinkaan estä viihtymästä; täälläkin."

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa

Romaanit, proosa:
Jamit (1963)
Napoleonin epätoivo (1964)
Uskomattomat (1966)
Rullaluistelijan kuolema (1985)
Jamit; Se tappava tarina (1987)
Nuoruuden topografia: 60-luvun proosa (1999)
Lohen kääntöpiiri: kootut kalakolumnit (2008)

Osallistumisia antologioihin

Runoteokset:
Käyttögrafiikkaa (1965)
Hotelli Huminan lauluja (1972)
Kotomaani koko kuva (1981)
Runoja, tavallaan (1983)
Äänetön läsnäolo (1991)
Talvipäivänseisaus (1998)
Kevätpäiväntasaus (2000)
Eletyt: runot 1965-2000 (2001)
Walkman, minä se olen (2004)
Suruttoman saattohoito (2005)
Mansardikattoinen mieli (2006)
Mastodontin muistijäljet (2008)
Pohjoinen on kunniallinen juttu: kaukaiset valitut 1983-2000 (2009)
Kädettömän taputukset (2010)
Levitaation elkeet (2012)

Osallistumisia antologioihin:
Yökiitäjä-levy (Bluebird 1982) sisältää Kejosen runoja Matti Rag Paanasen säveltämänä ja Anna-Riitta Minkkisen tulkitsemana

Muistelmat, henkilöhistoria:
Ihmisen ääni: (edes puoli) (1980)
Jatsia ja jalokalaa: muistumia (1994)
60-luvun kuvat ja muita otoksia (1997)
90-luvun kuvat / Mika Terho; esipuhe Pekka Kejonen (2000)
Muotokuvia mustissa: muistikirjoitusta (2002)

Muuta:
Kirjailijan ammattisairaudet, teoksessa Kirjoittajan työt / toim. Väinö Kirstinä (1968)
Sarjakuva - kahden taiteen kylkiäinen vai itsellinen uusi taide, teoksessa Puhekuplia: kirjoituksia sarjakuvasta / toim. Erkki Huhtamo (1986)

Lehdissä julkaistuja tekstejä:
Hajamietteinen matkakertomus Kainuun jazzkevääseen a. d. 1986: temppu ja kuinka se tehdään. Rytmi 1986 nro 5.
Vaihtoehtoja. Parnasso 1991 nro 6.
Kaksi tarinaa. Parnasso 1993 nro 1.
Kaksi muistokuvaa. Parnasso 1995 nro 2.
Luonnollista runoutta. Parnasso 1998 nro 1.
Kirjailijana Euroopan periferian periferiassa. Parnasso 1999 nro 1.
Syksystä jouluun: hajarivejä. Parnasso 2000 nro 2.
Kirppusirkus. Parnasso 2001 nro 3.

Käännettyä tuotantoa:
Älska / Jorma Etto; övers. N.-B. Stormbom (1966), antologia sis. mm. Pekka Kejosen novellin - ruotsiksi
At elske / Jorma Etto; övers. Ivan Strange, Mogens Hansen (1966), antologia sis. mm. Pekka Kejosen novellin - tanskaksi.
A boldogtalan konzervatív: mai finn elbeszélok / Oláh József et al. (1968), antologia sis. mm Pekka Kejosen runoja - unkariksi
Bonniers litterära magasin 1975: 5 / övers. Lars Hamberg (1975), antologia sis. mm. Pekka Kejosen runoja - ruotsiksi
Still wie Licht in windloser Gegend: Lyrik aus Finnland: eine Anthologie in Finnish, Schwedisch und Deutsch / ausgewaählt... von Ingrid Schellbach-Kopra (1985), antologia sis. mm. Pekka Kejosen runoja - saksaksi

Lähteitä ja viittauksia

Tarkka, Pekka: Suomalaisia nykykirjailijoita (Tammi 1967)
Mot mot : elävien runoilijoiden klubin vuosikirja 1998, 2001 ja 2006
Kirjailijakuvia 31: Pekka Kejonen [videotallenne] / Suomen kirjailijaliitto 2002

Lehtileikkeet: Pekka Kejonen (Tampereen kaupunginkirjasto)