Kosijoita Jalnassa

Alayne kääntyi peilistä Rennyyn päin. ”Miltä minä näytän?” hän kysyi omituisesti hymyillen, ikään kuin olisi paheksunut yhtäkkiä herännyttä kiinnostustaan omaan ulkomuotoonsa. Sitten hän lisäsi: ”Eipä silti, että se mies minuun kiinnittäisi huomiota.”
Renny astui askelen taaksepäin voidakseen paremmin katsella Alaynea. Hän oli ollut pahoillaan, kun Alaynen pitkä tukka oli muutaman vuoden kuluessa harmaantunut. Renny oli aina ihaillut hänen hiuksiaan, hän oli pitänyt siitä, että ne harjatessa lensivät pilvenä ilmaan. Ne eivät olleet laineikkaat, mutta ne näyttivät elävän. Jonkin aikaa hän oli välttänyt katsomasta harmaata tukkaa, ikään kuin se olisi ollut jonkinlainen tahra, joka oli tullut Alaynen olemukseen. Ihmiset olivat sanoneet, että Alayne näytti niin arvokkaalta, kun tuo hopeanvärinen seppel kiersi hänen takaraivoaan, mutta Renny oli ollut edelleen toista mieltä. Sitten Alayne oli eräänä päivänä vajaa vuosi sitten ilmestynyt hänen eteensä tukka leikattuna lyhyeksi ja kiharoituna. Renny oli vilkaissut häneen raivostuneena – kuinka Alayne oli uskaltanut leikkauttaa tukkansa kysymättä häneltä neuvoa? Sitten hän oli katsonut uudestaan, ja Alaynen ulkonäön uusi viehättävyys, sen rattoisa sävy, jota ei ollut näkynyt sitten hänen nuoruutensa, oli tehnyt vaikutuksen Rennyyn.