Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Tappava säde

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Sirpa Väätäinen on kolmen lapsen nuori kotiäiti. Anja Jokinen on kuusikymmenvuotias leskirouva. Tiina Leiwo on pankin ulkomaanosaston rahoituspäällikkö. Näillä kolmella naisella ei ole mitään yhteistä. Paitsi se, että heitä lyödään.

Säde Vasara on 35-vuotias sosiaaliterapeutti, yksinäinen, väritön ja kiltti. Rankkaan työhön Turvakoti Kotipesässä tuovat iloa kuorolaulu ja yksisilmäinen kissa Sulo. Kun Säde lopulta luopuu sivustakatsojan roolista, muuttuu monen ihmisen elämä.

Tappava säde on on psykologinen trilleri ja rakkauskertomus. Aiempien teosten sankaritar Maria Kallio on tällä kertaa sivuosassa.
(http://www.leenalehtolainen.net)
Säde Vasara on 35-vuotias sosiaaliterapeutti, joka työskentelee turvakodissa. Työssään hän kohtaa puolisoittensa ja poikiensa pahoinpitelemiä naisia. Säde päättää ryhtyä vaikuttamaan naisten tilanteeseen aktiivisesti. Kirjan kaksimerkityksinen nimi avautuu vähitellen ja perustelee Säteen motiiveja.
(Leena Rantamäki/ Sanojen aika)

Tapahtumapaikat

Asiasanayhdistelmät

Alkukieli

Tekstinäyte

- Oletko asunut täällä jo kauan? Kalle siirsi tuolin ruokapöydän vierestä lähemmäksi sohvaa.
- Neljä vuotta. Yhtäkkiä paniikki iski taas, mitä ihmettä minä tein vieraan miehen asunnossa? Entä jos hän oli moninkertainen raiskaaja?
- Kivan tuntuinen alue, ainut vika on se että kaupat ovat kaukana. Äiti asuu Kuitinmäessä, tästä on lyhyt matka. Mitenkäs Sulo jakselee?
- Kiitos hyvin. Siemaisin toisen kulauksen olutta, se menisi nopeasti päähän kun en yleensä juonut. Jospa se helpottaisi hieman pelkoani. - Soitatko sinä kitaraa?
Todella tyhmä kysymys, koristeinako kuvittelin kitaran ja nuottien olevan?
- Kotitarpeiksi. Linnassa tuli soiteltua paljon, se oli hyvää ajankulua. Kalle kurottui ottamaan soittimen syliinsä, sormet kulkivat kielillä tottuneesti, hellästi ja varmasti. En halunnut katsoa enkä kuunnella. Olin aina ollut heikkona akustisen kitaran ääneen. Ala-asteen musiikkikerhossa olin soittanut nokkahullua ja ihastunut pitkänaamaiseen, virnottavaan kitaristipoikaan. Sen jälkeen minut oli saanut helposti hurmattua kolmella soinnulla ja pehmeällä lauluäänellä: rippileirillä, niissä muutamissa opiskelijabileissä, joihin olin uskaltautunut, työpaikan pikkujouluissa. Vaaran tunnistettuani olin pysytellyt kaukana kitaristeista. Ja nyt tässä oli taas yksi.
Kalle näppäili outoa melodiaa, varoituskellot kilkattivat päässäni. Tietysti hän tiesi, miten kitara tehoaa naisiin. Pian hän tietysti pyytäisi lainaa uusiin kieliin tai mikrofoniin. Minun pitäisi lähteä. Otin lisää olutta. Onneksi Kalle pani kitaran pois.
- Anteeksi, hän hymyili. - Piti keksiä käsille tekemistä, kun hermostuttaa. Äidin lisäksi sinä olet ensimmäinen naisvieras tässä asunnossa. Ei ole sattuneesta syystä tullut viime vuosina kovin paljon seurusteltua naisten kanssa.
Minua alkoi hirvittää. Mies oli tietysti niin puutteessa, että hänelle kelpaisi kuka vaan, jopa minun kaltaiseni muotopuoli olio. Entä jos olutlasissa oli tyrmäystippoja?
- Oliko se kamalaa? piipitin.
- Ai vankila? Oli, varsinkin alussa. Mutta kaikkeen tottuu. Sanoit, että olet sossussa nähnyt näitä Sörkan kunniamerkkejä. Oletko edelleen luukulla?
- En. En halunnut kertoa työpaikastani, joten vaihdoin puheenaihetta. Aloin kertoa kuorosta, ja Kalle alkoi kysellä ohjelmistostamme.
- Ties vaikka tulisin koelauluun, hän virnisti. - Tosin en minä kai voisi seurakunnan kuorossa laulaa, kun en usko Jumalaan. Yritin linnassa tulla uskoon, mutta minut on kai rakennettu niin, ettei se onnistu. Luontainen epäilijä näes. Olisi se helpompaa, jos ei tarvitsi pärjätä ihan itsensä varassa. Onko sinulla Jumalaa, Säde?
En tiennyt, mitä vastata. jos olisin ollut rehellinen, olisin sanonut, että minun Jumalani oli karannut, mutta en minä halunnut kertoa kertoa itsestäni suuria asioita, jotka johtaisivat lisäkysymyksiin. Olutlasi oli tyhjä, nousin sohvalta.
- Täytyy mennä ulkoiluttamaan Suloa ennen kuin aikaa sataa.
Se ei edes ollut edes tekosyy.
- Kiitos oluesta.
- Kiitos itsellesi. Saa tänne tulla toistekin.
Olut oli mennyt päähän, mieleni oli pelottavan hilpeä, mutta kaikki johtui varmaan vain siitä, että Kalle soitti kitaraa. Hyvä ettei hän ei ollut alkanut laulaa Leskisen Syksyn säveltä, sitä minä en olisi kestänyt. Hain Sulon kotoa ja livahdin sen kanssa pihalle, katselin kuutonta taivasta ja pohdin Kallen kysymystä Jumalasta. Ei sellaisista asioista vieraitten kanssa puhuttu.
Minä olin kasvanut kahden Jumalan välissä, sillä isän suku oli Suojärveltä ja syvästi ortodoksinen, äiti taas oli tavallinen pohjoiskarjalainen luterilainen. Naimisiin mennessä he olivat päättäneet, että jos esikoinen on tyttö, se saa äidin uskonnon, jos taas poika, niin isän. Minun syntymäni oli ollut isälle siksikin pettymys. Olimme käyneet vuoroin kummassakin kirkossa, ja minä olin tottunut odottamaan pääsiäisöitä, täysikuuta ja sulavalle lumelle tuoksuvaa kirkonpihaa, jota kotikaupungissani kiersi muutama kymmenen harrasta. Minua ei ajettu pois, vaikka olin vääräuskoinen, sillä olin isän sukulaisten suojissa.
En minä ollut pitänyt itseäni uskonnollisena. Iltarukous oli jäänyt tavaksi vielä aikuisenakin, kävin kirkossa sen verran kuin seurakuntayhtymän sekakuorossa laulaminen vaati, siis satunnaisesti. Sunnuntaina olisi taas laulettava jumalanpalveluksessa, mutta en töissä valvotun yön jälkeen jaksaisi. Vielä vuosi sitten en olisi jäänyt pois, mutta nyt oli toisin. Sekä isän että äidin Jumala olivat elämästäni.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ilmestymisaika

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

293

Kieli

Sarjamerkintä