Kun isoisä Suomeen hiihti

Haavoittunut isoisäni Benno makasi paareilla ja painoi kornettinsa tiukasti poveaan vasten. Hän manasi tsaaria, keisari Wilhelmiä ja Franz Josefia, suurkapitalisteja ja kahta sanitääriä, jotka pitivät tupakkatauon valmistautuessaan viemään häntä linjojen taakse. Karmiinin punainen taivas laskeutui hitaasti Rokitno-suohon, katala kostea puolalainen henkäys nousi Bug-joesta, kiipesi Bennoa kohti, liukui pitkin hänen ruumistaan, puri häntä korvalehteen ja kuiskasi: "Mitäs menit mukaan mitäs menit leikkimään sankaria, pieni mies..."
Tieto isoisän haavoittumisesta kantautui tietenkin ennen pitkää hänen omaisilleen. Mutta kun se tuli perille, ei hänen vaimonsa Wera ollut sitä vastaanottamassa, sillä hän oli parhaillaan kylässä ja pelasi pahaa aavistamatta konkeenia ystävättäriensä luona. Sähkösanoman otti vastaan silloin kymmenvuotias isäni Arje, joka oli sisariensa kanssa yksin kotona, sikäli kun voi olla kotona yksin kun sisaretkin ovat kotona...
Arje makasi vatsallaan bukharalaisella matolla mustan tammipöydän alla ja härnäsi perheen lihavaa mustavalkoista kissaa. Hän oli leikkivinään sen kanssa, mutta itse asiassa hän rääkkäsi sitä hellän sadistisesti niin kuin vain kymmenvuotias voi; hän käänsi kissan selälleen ja raapi sitä vatsan päältä, mistä kissat yleensä kovasti pitävät, mutta mitä tämä kissa nimeltään Saara inhosi sydämestään. Se sähisi, sylki ja kynsi Arjen kättä, pystymättä kuitenkaan, vanha kun oli, saamaan aikaan edes kunnon naarmua.
Isän kaksi nuorempaa sisarta istui sohvalla ja katseli isän touhuja. Vanhempi heistä, Golde, jolla oli vaalea, vyötäröön asti ulottuva suora vaalea tukka ja harvinaisen pitkä ylähuuli, joka seurasi häntä läpi elämän, ihaili kaikkea mitä isä teki ja taputti innoissaan käsiään. Arje päästi kissan menemään. Lihava kissa naukahti naurettavasti, ponkaisi tuolin kautta mustan tammisen astiakaapin päälle ja kyyristyi inhoten.
Isän nuoremman sisaren nimi oli Tanja. Hänellä oli kihara pikimusta tukka ja oliivinharmaa iho. Mustalaiset alkoivat hätääntyneinä laskea omia lapsiaan jos tapasivat Tanjan kadulla leikkimässä. Tanja oli lempeä ja surumielisyyteen taipuva. Tätinä hän rakasti minua hajamielisesti, sillä hänellä ei ollut omia lapsia.
Hän katseli isää moittivasti ja kysyi: - Pitääkö sinun aina rääkätä sitä kissaa, Arje?
Arje nolostui hieman, raapi polveaan polvihousujen alapuolelta ja sanoi mietteliäästi: - En minä oikeastaan r kissaa. Eläinrääkkäys on loppujen lopuksi minulle vierasta; en ole esimerkiksi koskaan repinyt kärpäseltä siipiä tai jalkoja...
- Minä olen, julisti Golde raa'asti, - siipiä, jalkoja ja päitäkin. Kaikki älykkäät lapset repii hyönteisiltä ruumiinosia.
Tanja vastusti voimakkaasti. Hänen mielestään vain erittäin tyhmät lapset silpovat eläimiä.
- Kuten Pavlov, vai, tokaisi Golde.
- Kuten Pavlov, niin juuri, sanoi Tanja ja nyökkäsi päättävästi.
- Mitä sinä sillä tarkoitat, pikku debiili? kysyi Golde ja kalpeni suuttumuksesta.
Isä Arje kertoi silloin sisaruksiaan rauhoittaakseen että Saara-kissa oli käytännöllisesti ja suhteellisesti ottaen yhtä vanha kuin isoäiti, eli yli kahdeksankymmenvuotias. Sitäpaitsi siltä oli leikattu munasarjat. Siksi se oli niin lihava.
- Se kävi niin, selitti Arje, - että se nukutettiin, sen kylkeen tehtiin reikä. Lääkäri pisti sormensa reikään, teki sitten metallilangasta silmukan ja veti sillä poikki tuon... munasarjan, kaikki munat ymmärtääkseni, eikä yhtään jäänyt jäljelle. Mitäs siitä sanotte?
- Ei mummo ole tietääkseni ennenkään muninut, vastasi Golde kylmästi.
- Mummu, mummu, mummun munat... valitti herkästi liikuttuva Tanja ja purskahti itkuun.
Arje ei ehtinyt selvittää väärinkäsitystä, kun ovikelloa soitettiin. Arje meni avaamaan.
- Sähkösanoma teille. Onko isä kotona tai äiti?
- Minä otan, vastasi Arje varmasti.
Sähkösanomanuorukainen ojensi sähkeen Arjelle ja käänsi sitten kätensä kämmenpuolen ylöspäin. Arje katseli keisarillista kotkansinettiä sähkeen kuoressa. Löi oven kiinni nuorukaisen näpeille. juoksi sitten kylpyhuoneeseen lukemaan sähkeen.