Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Oscar Waon lyhyt ja merkillinen elämä

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
Kansikuva
Kansikuva
Eri kansikuvat esitetään isoina, kun osoitat tai klikkaat pikkukuvaa.

kuvaus

Pulitzer-palkittu mestariteos gettojen nörtin katastrofaalisesta elämästä.

Mikään ei ole koskaan ollut turhan helppoa Oscarille, sydämelliselle ja katastrofaalisen ylipainoiselle newjerseyläiselle gettojen nörtille. Hän haaveilee tulevansa seuraavaksi J. R. R. Tolkieniksi, mutta ennen kaikkea hän haaveilee löytävänsä rakkauden.

Oscar ei tule kuitenkaan ikinä saamaan haluamaansa, kiitos muinaisen kirouksen, joka on vainonnut hänen perhettään sukupolvien ajan. Kirous ei ainoastaan aja kantajiaan vaikeuksiin viranomaisten kanssa tai traagisten onnettomuuksien uhreiksi vaan tuomitsee heidät myös epäonnistumaan rakkaudessa. Ja ensimmäisestä suudelmastaan unelmoiva Oscar vain sattuu olemaan kirouksen tuorein uhri - kunnes hän eräänä kohtalokkaana kesäpäivänä päättää olla myös viimeinen.

Junot Díazin pitkään odotettu esikoisromaani Oscar Waon lyhyt ja merkillinen elämä on mestariteos meidän ajastamme, sen myyteistä, kirouksista ja lumoavista naisista. Teos voitti Pulitzer-palkinnon sekä myös yhden Yhdysvaltojen arvostetuimmista kirjallisuuspalkinnoista, kriitikoiden myöntämän National Book Critics Circle Awardin, ja oli mukana kaikilla vuoden parhaiden kirjojen listoilla.
(Like)

Aiheet ja teemat

Henkilöt, toimijat

Konkreettiset tapahtumapaikat

Asiasana tai oma avainsana

Alkukieli

Tekstinäyte

Oscar oli aina pitänyt Miggsiä itseäänkin säälittävämpänä tapauksena: hänen naamansa oli täynnä finnejä, hänen naurunsa kuulosti vammaiselta ja hänen hampaansa olivat tummuneet lapsena otetun lääkekuurin vuoksi. Onko sinun tyttösi hyvännäköinen? hän kysyi Miggsiltä, joka vastasi: Näkisit vaan, se on upea. Helvetin isot tissit, Al kuvaili. Sillä hetkellä Oscarin viimeiseenkin toivon muruseen iskeytyi SS-N-17 Snipe -ohjus. Jossain vaiheessa Oscar ei enää kestänyt ja kysyi: Kai niillä tytöillä muitakin kavereita on? Al ja Miggs katsoivat toisiaan pelisermiensä yli. Ei niillä taida olla.

Silloin Oscar tajusi jotain uutta ystävistään (tai jotain, jota ei vain ollut myöntänyt itselleen). Äkillinen ymmärrys kulki läpi koko valtavan ruhon. Oscar tajusi, että hänen säälittävät, sarjakuvia lukevat, roolipelaavarinsa häpesivät häntä.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ilmestymisaika

Sivumäärä

357

Kieli

Kääntäjä

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

288

Kustantaja

Kieli

Kääntäjä