Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Kilttipakko

Videot

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Romaani antaa groteskin kuvan yritysmaailmasta, myynnistä ja markkinoinnista 90-luvulta tähän päivään. Hyvänä teoriapohjana kirjalle olisi myös Juha Siltalan Työelämän huonontumisen lyhyt historia. Keski-ikäinen Jannu Halla on turvalaitteiden myyntiedustaja, joka työpaikassaan kyllä itse vaikuttaa pärjäävän jopa niin hyvin, että pääsee tai joutuu (miltä kantilta asiaa haluaakin katsoa) raakkaamaan työpaikalle jäävät ja poispotkittavat, mutta uupuu taakan alla itsekin. Kotona on tiukka vaimo, jolla omaa osaamista niin työelämässä kuin naisena riittää. Jannulla on kuitenkin oma tapansa irrottautua työn ja kodin paineista. Siinä vaiheessa vaimon ymmärrykselle tulee stoppi, kun Jannu haluaa joskus myös vaihtaa mekon päälle ja olla Minna. Ei ole miehenkään osa aina helppo.
(Satu Vähämaa/ Sanojen aika)
Sen merkeissä menivät Jean Hallalta lapsuus ja nuoruus.
Sen tuoksinassa livahtaa aikuisuuskin kuin huomaamatta.
Se jää, kun perhe häipyy.
Se pysyy, vaikka vanhuus jo tekee tuloaan.
Työ.

Juhani Känkäsen toisessa romaanissa Kilttipakko Jean Hallan tarina kulkee läpi erinäisten työmaiden ja epäonnistuneen avioliiton, jossa identiteettiäkin koetellaan. Työnkuvauksen loppuhuipennuksessa näyttämönä toimii Turva Oy, jonka palveluksessa Jean vielä vanhuuden porteillakin urhoollisesti kauppaa ketjuja ja lukkoja.

Liike-elämän puheista ja metodeista versoo parodia, joka fantasiamaisista piirteistään huolimatta on kiusallisen lähellä todellisuutta.

Kilttipakko on kertomus maailmasta, jossa on nieltävä kiukkunsa ja sopeuduttava. Se on rönsyilevän koominen ja samalla koskettava kronikka pienen ihmisen elämästä. Se naurattaa ja vetää vakavaksi. Se läväyttää arkisen uurastuksen traagiset elementit esiin kerronnallisella ilottelulla ja toteaa, että paras tapa selvitä tästä kaikesta on nauraa, ei suinkaan vain itselleen, vaan toiselle.
(Teos)

Päähenkilöt

Alkukieli

Tekstinäyte

Tässä olivat kaikkien työpaikat kyseessä, jos huonosti kävisi. Luodakseen yhteishenkeä ja siivittääkseen joukkonsa myyntirynnistykseen Hopeavirta ehdotti yhteislaulua. Hän avasikin sen itse samantien. – Mulla on turva täällä syöömmessäin! Marssin tahdissa alkoi käytännössä täysimittainen myyntijoukkojenkeskitys ja turva-sota.

Se tuottikin tulosta. Kohta oli vallattu takaisin ne alueet, jotka kansainvälinen toimija oli ryöstänyt. Hopeavirta puhui taas: – Koska vauhti on päällä, niin olemme päättäneet elvyttää taas vanhan kunnon idänkaupan. Moskovaan on jo lähetetty johtoryhmän tunnustelijoita. Nyt into oli jo kovempi, lisäbonuksia oli luvassa jos tavoitteisiin päästäisiin. – Eiköhän painella samantien Uralille saakka! – Mennään, mennään! – Jos nyt kuitenkin vielä harkittaisiin, Jean yritti hillitä intoa. Hän koitti puhua järkeä ja painostaa toimitusjohtajaa pidättymään turhista reviirikahinoista. Hopeavirta nauroi ja sanoi, että hän kyllä tiesi, mitä lääkettä Kilttipakolle oli syötettävä. – Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta! hän huusi. Jonkinlainen yhteismylvähdyskin saatiin aikaan: – KULLEKIN ANSIONSA MUKAAN!
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

349

Kustantaja

Videot

Elävän arkiston upotuskoodi