Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Kosminen aarrejahti

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
Kansikuva
Kansikuva
Eri kansikuvat esitetään isoina, kun osoitat tai klikkaat pikkukuvaa.

kuvaus

Voi ei! Avaruusmatkailusta haaveileva George saa kuulla parhaan ystävänsä Annien muuttavan Floridaan saakka: tytön tiedemiesisä Eric on saanut työpaikan kansainvälisestä avaruuskeskuksesta. Pettymys vaihtuu kuitenkin iloiseen yllätykseen, kun George saa kutsun Amerikan-vierailulle! Lasten jälleennäkeminen sujuu hauskoissa merkeissä, mutta avaruuskeskuksessa kummastellaan Marsiin lähetetyn luotaimen ongelmia. Annie ja Eric päättävät auttaa ja saavat kumppanikseen lahjakkaan nörttiystävän Emmettin, jonka ansiosta hajonneeksi luultu Cosmos-ihmetietokone hyrähtää käyntiin. Koneen avulla lapset loikkaavat pian Marsin pinnalle selvittämään luotaimen ongelmia. Perille päästyään he huomaavat saaneensa vasta ensimmäisen avaimen jännittävään arvoitukseen, jonka ratkaiseminen vaatii vielä hurjempia avaruusmatkoja.

Apunaan lapsilla on alan parhaiden asiantuntijoiden kirjoittama ”Avaruuden käyttöopas”, johon lukijakin tutustuu seuratessaan Georgen ja Annien huimaa seikkailua. Georgen ja Annien vauhdikkaita tutkimuksia tähtitieteen ja fysiikan parissa seurattiin ensimmäisen kerran kirjassa Avain maailmankaikkeuteen (2008).
(WSOY)
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ilmestymisaika

Sivumäärä

289

Kieli

Kääntäjä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

309

Kustantaja

Kieli

Ensimmäinen julkaisu

kyllä