Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Lumikadun kertoja

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Romaani toisen maailmansodan aikaisesta Puolasta ja niistä jotka meitä varjelevat.

"Gwiazda on nimensä mukaisesti kuin tähti, sojottaa hieman joka suuntaan. Se on juuri sinulle sopiva kaupunki, sillä siellä uskotaan vielä ihmeisiin."

Näillä ohjeilla Bajek saapuu pieneen kaupunkiin Puolassa, paikkaan jossa kirsikkapuut vielä kukkivat ja leipä tuoksuu kaduilla. On vuosi 1937, eikä Eurooppa vielä tiedä mikä sitä odottaa.

Gwiazdan Lumikadulla Bajek asettuu talonmieheksi ja kerää ympärilleen eloisan yhteisön. On Lilka ja Marek, kaksi tuulen viskomaa rakastavaista, joille on kodin tarjonnut Bruno, joka viettää aikansa kiertämällä teatteriseurueiden mukana maata. On leipomon Olga, uuttera nainen, joka yhä odottaa takaisin jäljettömiin kadonnutta miestään. On Lilkan poika Paweł, joka syntyy vastentahtoisesti hengittämään sotaa enteilevää ilmaa.

Vuodet vierivät, saksalaiset saapuvat, puolalaisista aletaan muokata orjakansaa. Bajekin ohjeina on vain tarkkailla ja tallentaa, ei puuttua asioihin, näin on hänelle ylhäältä painotettu. Mutta kuka voisi vain katsoa sivusta, kun tuho uhkaa nielaista koko Lumikadun asukkaineen?

(WSOY)

Kirjallisuudenlaji

Henkilöt, toimijat

Tapahtumapaikat

Konkreettiset tapahtumapaikat

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Alanimeke

romaani

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

357

Kustantaja

Kieli