Uuteen kouluun

Uuteen kouluun

Kirjahylly
Käyttäjän Katja kuva
Katja 1.8.2018
Kaikki kirjahyllyt

Koulut alkavat pian ja monella voi olla edessä ihan uusi koulu ja uudet kuviot. Tähän hyllyyn on kerätty otos kirjoja, joissa aloitellaan opiskelua uudessa koulussa.

 

Päivi Artikainen: Adiós (Nordbooks)
Valpuri joutuu äidin päähänpiston takia aloittamaan ysiluokan jossain ihan muualla kuin kotona Etelä-Pohjanmaalla, äiti nimittäin päättää, että he viettävät vuoden Espanjan Aurinkorannikolla. Äiti on luonnollisesti innoissaan, mutta Valpurilla on edessään uusi koulu ilman yhtä ainuttakaan tuttua. Jotain hyvääkin tutuista ympyröistä irtautuminen tuo tullessaan, taakse jäävät nimittäin parhaiden ystävien lisäksi myös ne, joita ei varmasti tule ikävä.

Holly Bourne: Oonko ihan normaali? (Gummerus)
Holly Bournen ihana Oonko ihan normaali? on kirja kaikille, jotka ovat joskus tunteneet itsensä jotenkin poikkeavaksi. 16-vuotias Evie haluaa olla normaali taisteltuaan kauan pakko-oireista häiriötä vastaan. Onnistuuko se uudessa koulussa, jossa kuvioihin tulevat mukaan uudet ystävät ja deittailu?

Cathy Cassidy: Hunajanmakea (WSOY)
Suklaamuruset-sarjan eri osissa ääneen pääsevät Tanberryn sisaret kukin vuorollaan. Hunajanmakea-kirjassa vuoro on perheen kauniilla kapinallisella, Honey Tanberrylla. Honey muuttaa Australiaan isänsä luo pyrkien unohtamaan kaikki aiemmat kömmähdyksensä ja kapinoimisen. Aluksi kaikki näyttää menevänkin todella hyvin, mutta sitten alkaa koulu ja kaikki muuttuu.. 

Sarah Crossan: Yksi (S&A)
Grace ja Tippi ovat siamilaiset kaksoset, kaksi erillistä, mutta lantiosta asti yhtä. Rahaa menee valtavasti lääkäreihin, terapiaan ja lukuisiin erilaisiin lääketieteellisiin kokeisiin, niinpä tulee hetki, että kotikouluun ei enää ole varaa ja tyttöjen on mentävä tavalliseen kouluun. Tuijotettavaksi, säälittäväksi, koulun friikeiksi, muiden armoille. Oppaakseen he saavat Yasmeenin ja ystävänsä Jonin, jotka osoittautuvat varsin mukiinmeneviksi kavereiksi ja tytöt pääsevät vihdoin maistamaan hitusen ihan tavallisten nuorten elämää. Tyttöjen hartain toive on, että heidät nähtäisiin kumpikin omana itsenään, erillisinä ihmisinä ja juuri niin Yasmeen ja Jon kohtelevat heitä. Mutta sitten alkaa tapahtumaketju, joka laittaa tytöt suuren, koko heidän elämän mullistavan päätöksen eteen. Sarah Crossanin säeromaani Yksi on nopea- ja helppolukuinen, koskettava tarina sisaruudesta ja identiteetistä. 

Lauren Kate: Langennut (WSOY)
Luce Price joutuu rangaistukseksi tiukan vartioinnin sisäoppilaitokseen. Koulu muistuttaa vankilaa ja muut oppilaat vaikuttavat aivan sosiopaateilta. Mutta sitten tulee vastaan yksi ja toinenkin sydämentykytyksiä aiheuttava upea poika.. 

Helena Meripaasi: Kuriton koiranpentu (Otava)
Sydämellinen ja koukuttava Kuriton koiranpentu aloittaa uuden Tassu-trio-sarjan. Kirja kertoo kolmesta erilaisesta eläinrakkaasta tytöstä. Allu ei tunne uudesta koulusta oikein ketään, mutta pian hän tutustuu Christaan, joka rakastaa kissoja ja Erikaan, jonka kotona on sekä kissoja että koiria. Kaikilla on kovin erilaiset perheet ja omat ongelmansa, mutta heitä yhdistää rakkaus eläimiin. 

Aki Parhamaa ja Anders Vacklin: Beta (Tammi)
Pelimaailmaa, scifiä ja historiaa yhdistelevä tarina vie vuoteen 2117, jossa ilmastonmuutos on todellisuutta ja mereen vajonneesta Helsingistä on tullut niin Pohjolan Venetsia kuin myös peliteollisuuden mekka. Bug joutuu isänsä kuoleman jälkeen muuttamaan Meri-Tokiosta Helsinkiin, äitinsä vanhaan kotikaupunkiin. Koulu ei kiinnosta pätkääkään mutta pelit sitäkin enemmän. Eräänä päivänä Bug hieman oudosti ja vastahakoisestikin päätyy betatestaajaksi keskiajan Japaniin sijoittuvaan ninjapeliin, jota pelataan huikealla uuden sukupolven pelipuvulla. Peliä pelatessaan Bug toistelee itselleen jatkuvasti sen olevan vain peliä, mutta kun peli lopulta julkaistaan, se onkin jotain aivan muuta kuin pelkkä peliä.. 

Rainbow Rowell: Eleanor & Park (Basam Books)
Eleanor & Park on aikamatka vuoteen 1986. Eleanor on iso, punatukkainen ja oudosti pukeutuva tyttö, joka joutuu uudessa koulussa välittömästi kiusaajien silmätikuksi. Park on poika, joka haluaa pysytellä taustalla. Mutta sitten sarjakuvat yhdistävät nuoret ja alkaa ystävyys, joka syvenee ensirakkaudeksi. Ihana, ihana kirja!

Meredith Russo: Tyttösi sun (Karisto)
Amanda Hardy on korjannut sukupuolensa ja joutuu rankan koulukiusaamisen takia vaihtamaan kotikaupunkiaan ja lukiota. Uudessa koulussa hän päättää salata taustansa ja keskittyä opiskeluun, jotta pystyisi lukion jälkeen lähteä johonkin isoon kaupunkiin pois pienistä ja ahdistavista ympyröistä. Uudessa koulussa hän saa kavereita ja huomattavan kaunis ja kiehtova kun on, saa Amanda peräänsä myös ihailijoita. Uusiin koulukavereihin tutustuessaan Amanda kuitenkin huomaa, että muillakin salaisuuksia. Sitten hän tutustuu Grantiin, jonka kanssa haluaisi jakaa ihan kaiken, mutta onko se mitenkään mahdollista? 

David Walliams: Maailman rikkain poika (Tammi)
Törkeän rikas Joe Spud vaihtaa yksityiskoulun tavalliseen kouluun ja pitää rikkautensa tiukasti salassa. Mutta sitten historian läksy unohtuu kotiin ja isä tuo sen kouluun helikopterilla.. Maailman rikkain poika on hauska huumoripläjäys, jonka taustalla tärkeää pohdintaa rikkaudesta ja arvoista.

 

Katja Kyllönen/Sivupiiri