Runoja

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

4/1987

Teosarvio

Kreikkalainen runoilija Konstantinos Kavafis jätti jälkeensä 154 runon kokoelman, tosin tämä julkaistiin vasta kirjoittajan kuoleman (1933) tapahduttua. Hän oli kuitenkin lisäksi eri julkaisuissa tuottanut n. 70 runoa, joista suurimmaksi osaksi on koottu tämä nyt ilmestynyt käännös. Runot ovat kertovia, vahvasti paikallisväritteisiä, antiikin kulttuuriin ja mytologiaan pohjautuvia; tunnelmaltaan ne ovat omaleimaisia ja vahvoja. Pehmeäpoljentoisina ne kertovat historiaa preesensissä, niiden tapahtumat ovat aina tapahtuvia, eivät vain islamin ja kristinuskon, turkkilaisten ja kreikkalaisten omaisuutta. Mielenkiintoinen käännösvalinta.