Sano minulle, milloin juna lähti

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Ilmestynyt numerossa

2/1971

Teosarvio

Baldwin, James: Sano minulle, milloin juna lähti.

Romaani on peräisin vuodelta 1968, ja sen jälkeen Baldwinista on kuulunut varsin vähän. Julkihuomion suhteen hän on jäänyt uusien, taistelevien mustien varjoon, ja mm. Cleaverin "Sielu jäissä" sisältää rajun hyökkäyksen häntä vastaan. En osaa pitää syytöksiä oikeudenmukaisina; esimerkiksi "Ensi kerralla tulta" on silmissäni erottamaton osa Cleaverin näkemyksen perinnettä.
"Sano minulle milloin juna lähti" -romaania hallitseva vierauden ja epävarmuuden tuntu todistaa kyllä murroksesta. Baldwinin profetia on täyttymässä, tulen aika on tullut, mutta selvästi näkeminen ei vielä merkitse sitä, että hän olisi valmis kohtaamaan alkavan taistelun hämmentymättä. Uusi romaani rakentuu mustan biseksuaalisen näyttelijän Leo Proudhamrnerin pahan sydänkohtauksen jälkeisistä takautumista. Ydintä ovat edelleen teemat mustan identiteetin välttämättömyydestä: mustat on alistettu ja totutettu näkemään itsensäkin vääristyneesti, valkoisen vallan silmin. "Mutta meitä on niin vähän", Leo sanoo joutuessaan määrittelemään kantansa aseelliseen nousuun, ja omalla ulkonaisen menestyksen tiellään hänkin on erossa "meistä", erossa taistelusta, johon valmistautumisen nuoremmat kokevat välttämättömäksi.
"Sano minulle milloin juna lähti" on alakuloinen ja hiukan epätasainen kirja, mutta valtaosaltaan yhtä intensiivinen kuin Baldwinin varhaisemmatkin teokset. Paitsi elävänä romaanina se on mielenkiintoinen myös tärkeän kirjailijan murroksen dokumenttina; mitä tämän jälkeen?