Vanhan päällikön maa

Täällä käydessään tekijä suositteli erikoisesti tätä teostaan suomennettavaksi, ja juuri nyt sen lukeminen tuntuukin erityisen ajankohtaiselta ja tärkeältä. Näissä kymmenessä afrikkalaiskertomuksessa näet tekijän lähikosketus lapsuutensa ja nuoruutensa etelä-rhodesialaiseen kokemusmaailmaan tuntuu olevan aidoimmillaan - vain pari, kolme vuotta sen jälkeen, kun hän oli sen maailman jättänyt. Aiheissa toisensa jälkeen välittyy valkoisen rodun omistajaväen ja alistetun mustan palvelijajoukon välisen kuilun syveneminen jopa silloin, kun jonkinlaista ymmärtämisen tahtoa ja kiintymystäkin osoitetaan. Perinteiden tyystin erilaiset lähtökohdat ja valkoisten pinttyneet ajatustottumukset rodun paremmuudesta estävät yhteisymmärtämisen ja ruokkivat piittaamattomuutta mustien joskus kysyessä oikeuksiaan. Ihmissuhteiden vaikeudet eivät tässä afrikkalaiskertomusten kokoelmassa ole kuitenkaan pelkästään lähtöisin rodullisista tai yhteiskunnallisista asetelmista. Myös valkoisten muodostamat yhteisöt umpioituvat ja lukkiutuvat ylenmääräiseen tapoihinsa pitäytymiseen ja haluttomuuteen omaksua uusia virikkeitä, ja ahdistus kasvaa suuren luonnon ja tuntemattomien voimien paineissa.