Isänmaallisia kuvaelmia

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1935

Teosarvio

Ensimmäisessä kuvaelmassa esitetään aikaa ennen Tuomas piispan sotaretkeä novgorodilaisia vastaan, toisessa kuvataan vapaussodan.aikuista taistelukenttää taistelun tauottua ja kolmannessa nuori tyttö unelmissaan näkee Suomen koko mennei-syyden historiallisena kulkueena vilahtavan ohitseen. Kuvaelmat voi saada hyvin värikkäiksi ja vaikuttaviksi, jos vaan on tarpeelliset apuvälineet ja ne sopivat esitettäviksi isänmaallisissa juhlatilaisuuksissa. Ensimmäisessä kuvaelmassa korkea kunnas, toisessa taistelukenttä ja kolmannessa metsäinen järvenranta. Näyttelijöitä mahdollisimman paljon.