Loimujen aikaan

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

12/1976

Teosarvio

Päätalon sana tuntuu seestyvän teos teokselta, vai lieneekö kysymyksessä lukijan kotiutuminen. Vahva paikallisväri on entinen. Taloudellinen tilanne elpyy kolmekymmentäluvun loppuun päin edettäessä ja tienestit ovat jopa hyviä. Kirjailija ei kaihda rehellisyyttä itsensä kuvaamisessa: on asioita, joissa hän ei ole etevä ja toisia, joissa kyky ja voima riittää. Maailmanhistorian laineiden perät käyvät Iijoellakin, Hitler, Mussolini ja Stalin ovat tuttuja nimiä, jos eivät juuri muuta. Uittohommissa lukijalla on miettimistä: pyräät, lenkit, koppelit, varpit, löppänät ja puominsiulat, tarpeellisia kai kaikki. Laestadiolaisuus on väkevä voima ja Kallekin joutuu miettimään suhdettaan uskoon. Nuorten keskinäisissä yrityksissä on omalaatuinen ujouden ja ällistyttävän rehevyyden sekoitus, aikuiset sen sijaan eivät ujostele. Tapahtumat eivät suuresti vaihtele: elannonhankkimista ja vieraissa yöpymistä, hiljakseen saapuvien uutuuksien ihmettelyä, joskus Oulussa käynti. Kirjailijakutsumuksen kehittyminen värittää arkista elämää. Talvisodan enteet ja kylän evakuointi rikkovat idyllin.