Walter

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

7-8/1985

Teosarvio

Walter on v. 1940 syntyneen englantilaisen näyttelijä-kirjailija David Cookin ensimmäinen, palkittu menestysromaani maailmalla. Walter on vähälahjainen, erilainen poika, jonka elämää seuraillaan syntymästä siihen hetkeen, jolloin hän on ollut jo vuosikausia hoitolaitoksessa. Äiti ja isä suojelevat Walteria, kunnes hyvä Jeesus ottaa heidät tykönsä ja jättää Walterin ypöyksin ilman suojaa kovaan maailmaan. Cookin kuva Walterista on ristiriitainen: Walterin tunne- ja kokemusmaailma ovat väenväkisin tehdyn rikkaita. Cook itkettää ja järkyttää lukijaa tarkoin laskelmoiduin kuvauksin, joihin on vaikea saada etäisyyttä, mutta sen saatuaan rakennelman keinotekoisuus paljastuu. Aihe on tärkeä ja kipeä, mutta Cook pilaa sen tarkoitusperäisyydellään ja tirkistelevällä tunkeutuvuudellaan. Romaanissa on epämääräisiä piikkejä kehitysvammaishuoltoa ja uskontoa vastaan. Suomalaisen lukijan on helppo saada vääristynyt kuva aiheesta, josta ennakkoluulot ovat vahvempia kuin tiedot.