Laakso

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

6/1950

Teosarvio

Tämä pohjoismaisessa lähetysromaanikilpailussa ensimmäisen palkinnon saanut romaani kertoo Sisä-Kiinan oloista ja ihmisistä, joille yksinäinen lähetyssaarnaaja on ensimmäinen heidän näkemänsä valkoihoinen, luonnollisesti epäluuloa herättävä. Tekijä on myötätunnolla eläytynyt yksinkertaisen maalaiskansan elämään ja kertoo tavalla, joka herättää myös muiden kuin lähetyssaarnaajien kiinnostusta. Kirjaa voidaan suositella esim. Lin Jutangin ja Pearl Buckin kirjoja lukeneille täydentämään Kiinasta saatua kuvaa, mutta kirja kiinnostaa kyllä ensimmäisenäkin tutustumisena tuohon kaukaiseen maahan.