Kuolleita

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

4/1970

Teosarvio

Kylätasku, Jussi: Kuolleita.

Mikko pääsee armeijasta: millainen kuva on kotikaupungista Tampereesta, mitä äihmiset, mikä on muuttunut? Takautumat ja välähdykset Mikon ympäriltä hahmontavat vähitellen esille hänen taustansa, äidin, isän ja sisaren muuttumisen merkityksettömiksi, kavereiden ja tapahtumien sovinnaisuuden, epämääräisen väsyneen seksuaalisuuden ja ikävystymisen mielettömät päähänpistot. Mikko irtaantuu kavereistaan kotiinpaluukemuissa, menee työhön. Kylätaskun tapa kutoa takautumista ja kohtauksista tehoaa, joitakin lehtiuutisten lainauksia tuntuu käytetyn liikaakin vastakohtien ja tunnelman tehostamiseen. Tuloksena tarkoituksellisen hajanainen ajatusvyöry kuvaa Mikkoa lopulta syvältä, myös ympäristöä vaikuttamassa irtaantumiseen.