Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Kauppa joka ei suostunut kuolemaan

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Elämä on täynnä ihmeellisiä tarinoita. Annan ja Oton tarina on yksi niistä. Se on kertomus pienestä vähittäiskaupasta ja monista ihmiskohtaloista, hauskoista ja joskus murheellisistakin.

Annalle yrittäminen oli elämääkin tärkeämpi asia. Otto epäili koko asiaa, mutta oli heikkona hetkenään luvannut lähteä mukaan. He panttasivat pienen omaisuutensa, unohtivat lomat ja vapaapäivät ja panivat peliin kaiken osaamisensa. Kumpikaan ei voinut aavistaa, mitä kaikkea siitä seurasi. Ensimmäiseksi he oppivat sen, että liikemaailmassa sääli on sairautta.

Tarina, välillä raskaskin, on kerrottu lämmöllä ja huumorilla. Lukija kokee millaista pienen yrittäjän elämä on. Sankariksi nousee Anna, joka ei milloinkaan anna periksi.

Ne jotka kirjan ovat lukeneet sanovat, että sitä ei voinut jättää kesken, vaan se oli luettava kerralla loppuun asti. Tämän tarinan seurassa viihtyy, sillä sen kirjoittaja tuntee aiheen läpikotaisin.

(Viinikan kotisivu)

Kirjallisuudenlaji

Henkilöt, toimijat

Päähenkilöt

Konkreettiset tapahtumapaikat

Tapahtuma-aika

Tarkka aika

Asiasana tai oma avainsana

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

324

Kustantaja

Kieli

Sarjamerkintä