Vaella nuoruus

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1939

Teosarvio

Nuoret runoilijat, jotka tässä esiintyvät, ovat ottaneet lähimmiksi esikuvikseen vain hiukan vanhempia, jo vähän ennen esiintyneitä pieniä runoilijoitamme. Heillä on kaipuun ja vähäisen katkeruuden täyttämä mieli, mutta ei juuri lainkaan uskoa, toivoa eikä rakkautta. Antologiassa olevien kahdeksan yrittäjän runot ovat suuressa määrässä yhtäläistä. Muun muassa he käyttävät vapaata runomittaa, siis ilman loppusointuja ja määränpitoisia säkeitä ja säkeistöjä. Sävy ja runollinen arvo on myös suunnilleen samanlaista. Poikkeuksena on mielestäni Aira Sinervo, jonka useimmat runot ovat hyviä, kauniita ja vaikuttavia, sekä jossakin määrässä myös Olavi Siippainen.