Suomalainen mollikissa

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

2/1963

Teosarvio

Miljoonapainoksiin kansainvälisillä foorumeilla päässyt Martti Larni on julkaissut ensimmäisen pakinakokoelmansa, jossa hän rempseästi ja suolaa säästämättä mutta hyväntahtoisen leveästi tuulettaa räikeitäkin epäilmiöitä. Niinpä horoskooppivillitys, elokuvatähtien kuvien mieletön palvonta, pillilahkeisten nahkatakkien sankari-ihanteet, modernistiset valerunoilijat ja toimitusten maanvaivana olevat runosenttaajat saavat kuulla kunniansa siinä kuin sodan kalleus ja mielettömyyskin, mainosten röyhkeä mauttomuus, poliitikkojen tunnettu ja tunnustettu valheellisuus ym. Hyvällä ja tarpeellisella asialla siis ollaan, sanoja ei säästetä eikä koukkuilevaa kekseliäisyyttä puutu. Joskus tosin sanoja myös tuhlataan, eikä kärki ole aina terotettu tehoisimmilleen. Mutta useimmiten Larni osuu maaliinsa ja laukaisee makean naurun.