Tie Coloradoon

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1979

Teosarvio

Kirjaa lukiessa tulee mieleen vanha väite, ettei mikään ole niin fiksu kuin ihminen: laavalasin palasella nyljetään hirvi, kiisunpalasilla (!) isketään tulta ja hirvensarvilla lohkotaan kiviä. Haisuheinää kämmenten välissä hieromalla sytytetään tuli, eikä polteta käsiä lainkaan. Jotakin odottaisi kevyenkin luokan lännenkirjan kirjoittajalta. Karjavarkaus on sinänsä hyvä aihe ja intiaanit toinen. Vanhat hyvät lännenkirjat ovat olleet esikuvana, asiaan kuuluu ylisanailu ja pröystäily. Urheasti tapetaan ja yhtä usein jäädään henkiin. Jako hyviin ja pahoihin on mustavalkoinen. Kirjaston tehtävän kannalta on hyvä tietää, että yksi parhaista, Parm Sackett oli kova lukemaan eikä mennyt ilman kirjaa minnekään. Henkilöt ovat yksipuisia. Kirja tukee omalta vähäiseltä osaltaan tappamisen sarjakuvamaista luonnollisuutta eikä ole lainkaan tarpeellinen. Lukijoita kuitenkin löytyy.