Halkaistu kivi

Odd heräsi yltä päältä hiessä ja nousi istumaan makuulavitsallaan. Katon savuaukosta tihkui hiukan valoa ja navetasta kuului hevosten tömistelyä. Muuten oli hiljaista ja kaikki näyttivät nukkuvan. Kesällä vain talon isäntäväki nukkui pitkässä talossa, muilla oli makuulavitsat pihalla tölleissä.
Odd olisi halunnut pitää pihalla vahtia orjien kanssa, mutta Åsan mielestä se oli tarpeetonta.
Oviverho heilahti, joku meni ulos tai tuli sisään. Odd ei kyennyt näkemään kuka se oli, mutta tunnisti Puken epäsäännölliset askeleet. Mitä hän teki pitkässä talossa?
- Anna pojan olla! kuului samassa ääni naisten puolelta. Se oli Ämmä, Odd ei nähnyt häntä, mutta tajusi tämänkin havainneen liikkeen orjien makuulavitsoiden luona.
Taas tuli hiljaista. Odd laittautui makuulle ja nukahti. Unessaan hän kuuli ääniä, kovia ja heikompia, mutta ei herännyt ennen kuin oli aivan
valoisaa. Naiset ja lapset olivat sisällä, tytöt seisoivat katsomassa miten Ämmä syötti velliä vaalealle pojalle.
- Onko hän hereillä? Mitä hän sanoo? Odd kysyi.
- Ei hänen puheestaan ymmärrä mitään, hänen sisarensa Helga sanoi. Se on pelkkää issä-sissää ja ossa-sossaa.
- Hän on varmaankin suomalaisseuduilta, Ämmä sanoi. Saamme odottaa, kunnes joku hänen kieltään puhuva tulee tänne. Nyt hänen täytyy ensin saada voimansa takaisin. Eilen saamansa iskun lisäksi hän on nälkäinen.
- Hän on oksentanut jo kerran, Tova sanoi iloisesti.
- Tytöt matkoihinne siitä, menkää auttamaan veden haussa ja pikkulasten hoidossa. Ämmä huitaisi puulusikalla tyttöjä kohti niin että velli roiskui. Luoden viimeisen katseen suomalaispoikaan tytöt sysivät tirskuen toisiaan kauemmas ja menivät pihalle yhdessä Åsan, Lokan ja pikkuisten kanssa.