Poirotin lyhyet jutut

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1977

Teosarvio

Alkuteoksen nimestä voi päätellä, että kirja on ilmestynyt 20-luvun alkupuolella. Murharouva ei suhtaudu mitenkään hellästi sankariinsa, onhan M. Hercule Poirot ranskaa puhuva belgialainen, englanti-laisen mielestä outo ja naurettavaksi hänet on kuvattukin. Ensimmäisissä jutuissa esiintyy Hastings, joka oli ilmeisesti aiottu Watsoniksi. Pari novellia, Ristikuningas ja Kukkatarha, eroavat joukosta, muuten novellit ovat melkein pelkkiä juonen kuvauksia. Kokemattomat kääntäjät eivät ole ainakaan parantaneet tekstiä.