Rymy-Eetu uljaimmillaan

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

4/1984

Teosarvio

Nuoren Voiman sivuille ensiksi ilmestynyt uusi hahmo oli nimetön. Tapahtumasta on kulunut jo yli 50 vuotta. Siirryttyään Kansan Kuvalehden sivuille tyyppi sai nimen v. 1930. Ilmari Turja risti hänet Rymy-Eetuksi, ja kohta hänestä tuli käsite: henkilö, joka törmäili ympäristön mielestä hiukan liikaa, sai nimen Rymy-Eetu. Esiinnyttään eri julkaisujen sivuilla v:een 1968 hän siirtyi eläkkeelle, mutta antaa vierailunäytöksiä kun Erkki Tantun taidetta kootaan kansien väliin. Tauno Karilas on laatinut tekstit näihin kuviin, joita on kerääntynyt noin 1900 sarjaa. Eetu on joskus "osallistunut" jopa niin rohkeasti, että sensuuri on puuttunut asiaan. Rymy-Eetun ystäville tällainen teos on tervetullut kertaus ja uusille tuttaville - liekö heitä! - virkistävä kokoelma aina ajankohtaisia eräänlaisen tyypin toilauksia.