Tapahtumat

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

9/1964

Teosarvio

Esikoisromaaneihin suhtautuu usein varauksellisesti, mutta kuitenkin myötätuntoisesti. Luomisvoima sinänsä on niin suuri asia, ettei sitä soisi tyhjänpäiväiseen tuhlattavan. Nuoren Liisa Silanderin aihe on erikoinen: puliukot. Kirjassa on juonellista näppäryyttä ja mielestäni hyviä välähdyksiä varjopuolen elämästä. Henkilöt jäävät hiukan luonnosmaisiksi, mutta sanonnan elävyys antaa teokselle miellyttävän tunnun. Tekisi mieli ennustaa tekijälle kirjallista tulevaisuutta. Kirjastoihin on varmasti vähäpätöisempiäkin esikoisia hankittu, miksi ei siis Silanderiakin.