Taitaa kohta räjähtää

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1936

Teosarvio

Hauska huvinäytelmä hiukan yksinkertaisesta maatalon pojasta, joka kuvittelee tulevansa suureksi valtiomieheksi, vaikkapa itse presidentiksi, mutta joka lopulta huomaa, että talikko sopii hänen kouraansa paremmin kuin kynä, ja että kotipelloilla hän voi saada enemmän aikaan kuin eduskunnassa. Siis jonkinlaista tendenssiäkin on näytelmässä, mutta se on aika huvitta-va ja sopii hyvin esitettäväksi esim. nuorisoseuran iltamissa. 3 naista ja 3 miestä. Miehen työhuone.