Paikallispuudutus

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

6/1975

Teosarvio

DBR:n sosiaalidemokraattien V. 1969 vaalipuheenvuoroksi tulkittu Grassin romaani taittuu omalaatuisesti kahteen, tekotavaltaan toisistaan melkoisesti poikkeavaan osaan. Alkuosassa päähenkilö, 40-vuotias oppikoulun historian lehtori, istuu modernein teknisin huippuvälinein varustetun hammaslääkärinsä tuolissa, seurailee hajamielisesti televisiota, jossa mainosten lomassa näkee omia menneitä vaiheitaan ja käy näennäisabsurdein paisuttein toimivaa sisäistä monologia. Sen kuluessa päähenkilö ja sosiaalisia reformeja teknokraatin tavoin tarkasteleva hammaslääkäri ratkovat myös poliittisia käsityksiään, mutta jokin mielestäni jää tässä osassa toteutumatta. Sitäkin kiinnostavampi on sukupolvien vastakkainasettelu jatkossa, jossa lehtori yrittää saada nuoren oppilaansa luopumaan hankkeestaan polttaa koiransa julkisella paikalla vastalauseeksi sille passiivisuudelle, millä ihmiset suhtautuvat maailman hätään. Lehtorin sympatia on tosin pojan puolella, mutta silti hän pitää pojan aietta hyödyttömyydessään poliittisena typeryytenä, koska demokratian toteutuminen edellyttää malttia ja hyvää tahtoa harjoittajiltaan - näin siis Grass v. 1969.