Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Eeva
Kokoteksti
Linkki vie kokotekstiin Kirjasammon ulkopuolelle.
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Kuvaa hemmotellun kasvatuksen saanutta pohjalaista talontytärtä, joka elämässään saa sisällisin kärsimyksin mukautua työtä ja kieltäymyksiä vaativaan todellisuuteen.
(WSOY)
(WSOY)
Kirjallisuudenlaji
Aiheet ja teemat
Henkilöt, toimijat
Alkukieli
Tekstinäyte
Eeva makasi suullansa lattiassa, sätki, potki ja parkui niin hirveästi että korvia särki.
"Eeva, Eeva! … nouse nyt ylös taas, tai äiti piiskaa."
Äiti puuhasi takan luona eikä tätä sanoessaan katsonutkaan tyttöön.
"Ka, ka kun se saattaa." Isä nauraa kitkutti penkillä ja kyynäspäitä polviin nojaten katseli nautinnolla tytön sätkimistä.
"Antakaa nyt jo selkään tuolle, kun tuolla lailla huutaa ja potkii," sanoi vanhin veljeksistä, Iikka ja katseli nurjamielisesti vanhempiansa.
Eeva kuuli tuon ja alkoi entistä innokkaammin rääkyä ja potkia.
"No, no … mene nyt jo äiti sitä ylös nostamaan," isä vihdoin sanoi.
Äiti meni ja otti kainaloihin.
"Voi, voi … Eeva kulta, lapsi raukkani, nouse nyt ylös… — Mitä mun lintuani kiusataan liiaksi."
Mutta silloin Eeva sätki ja huusi kahta kovemmin, koettaen kaikin voimin vastustaa äidin nostamis-aikeita.
"Herra Jumala, tuota lasta! Nouse nyt … katso äiti nostaa ja sitten haetaan sokeria."
Vasta sokeri Eevan vähitellen sai taipumaan, niin että antoi äidin syliinsä ottaa. Mutta heti ei kiukku kadonnut, vaan mököttäen hän sittekin vielä jossain loukossa istui, kunnes äkä vihdoin haihtui ja joku muu asia huomiota puoleensa veti.
Jo kaksivuotiaana Eeva tämän osasi. Toisinaan kuin veljet, taikka sisko (joista viime mainittu oli nuorin, mutta hänkin kymmentä vuotta Eevaa vanhempi) rupesivat Eevan huutaessa ilvettä tekemään ja veljistä joku uhkasi todenteolla ruveta selkään antamaan niin silloin isä ja äiti yksimielisesti käskivät omia lapsiansa kurittaa, silloin kuin niitä tulee. Jos veli silloin rupesi vielä mielipidettään puollustamaan, niin syntyi perheen kesken laajasanainen riita ja kinastus, joka saattoi äreyttä mieliin, usein niin paljon, että vasta yön nukkuminen sitä johonkin määriin poisti.
Koska tällaisia seikkoja tapahtui kuitenkin varsin usein, niin muodostui vanhempain ja poikain väliin alituinen nurjamielisyyden tunne, joka ei enää koskaan tahtonut sydämelliseksi sovinnoksi muuttua.
Tällainen elämä tuli vihdoin niin tavaksi, että se ei talon väkeä juuri ketään surettanut; ajateltiin vaan, että sellaistahan se lienee kaikkein jokapäiväinen elämän meno.
Vanhemmat miettivät että, kun lapset saavat päänsä olkapään tasalle, niin silloin ei enää vanhempain neuvoja kaivata eikä käskyjä totella.
Pojat muistelivat lapsuutensa aikoja jolloin ei vitsaa säästetty, vaan toisinaan ihan syyttömästikin selkään annettiin. Useat kuritus-kerrat muistuivat varsin hyvästi mieheen ja rupesivat nyt vasta syyttömästi saaduilta näyttämään, tahi ainakin vanhempain kiukun-purkauksilta, koska tuossa nyt oli selvä esimerkki Eevassa, joka sai tehdä mitä tahtoi, eikä sittenkään kuritettu.
Ei kuitenkaan Eeva jäänyt ilman rakkauden osoituksia veljeinsäkään puolelta. Jokainen piti häntä hyvänä, mutta poikkeus tapahtui silloin kuin Eeva oli pahankurisena ja pojat olisivat tahtoneet häntä kurittaa, jota ei vanhemmat tahtoneet.
Vuosien kuluessa veljetkin kuitenkin hänen itsepintaisiin mielenosotuksiinsa siksi tottuivat etteivät toisinaan millänsäkään olleet.
Mutta tämän tottumuksen kanssa ei enää sileä rauha palannut vanhempain ja poikain väliin. Tahtoi aina ilmestyä syitä toisiansa moittia.
Kukaan ei kuitenkaan tullut ajatelleeksi eikä miettineeksi, mikä oli alkujaan ollut syynä tähän. Jokainen ajatteli että elämä ehdottomasti onkin juuri sellaista kuohuvaa ja epätasaista, turhaa siis etsiä syytä miksi se sellaista on. Tekisipä aika hölmöläisen työn ruvetessa tutkimaan syitä siihen miksi elämä on sellaista kun se on!
Tämä asia ei Eevaa ainakaan kenenkään mieleen johdattanut. Lapsihan se oli, viaton lapsi-raukka, joka ei täysikasvuisten elämään voi mitään vaikuttaa. — —
"Eeva, Eeva! … nouse nyt ylös taas, tai äiti piiskaa."
Äiti puuhasi takan luona eikä tätä sanoessaan katsonutkaan tyttöön.
"Ka, ka kun se saattaa." Isä nauraa kitkutti penkillä ja kyynäspäitä polviin nojaten katseli nautinnolla tytön sätkimistä.
"Antakaa nyt jo selkään tuolle, kun tuolla lailla huutaa ja potkii," sanoi vanhin veljeksistä, Iikka ja katseli nurjamielisesti vanhempiansa.
Eeva kuuli tuon ja alkoi entistä innokkaammin rääkyä ja potkia.
"No, no … mene nyt jo äiti sitä ylös nostamaan," isä vihdoin sanoi.
Äiti meni ja otti kainaloihin.
"Voi, voi … Eeva kulta, lapsi raukkani, nouse nyt ylös… — Mitä mun lintuani kiusataan liiaksi."
Mutta silloin Eeva sätki ja huusi kahta kovemmin, koettaen kaikin voimin vastustaa äidin nostamis-aikeita.
"Herra Jumala, tuota lasta! Nouse nyt … katso äiti nostaa ja sitten haetaan sokeria."
Vasta sokeri Eevan vähitellen sai taipumaan, niin että antoi äidin syliinsä ottaa. Mutta heti ei kiukku kadonnut, vaan mököttäen hän sittekin vielä jossain loukossa istui, kunnes äkä vihdoin haihtui ja joku muu asia huomiota puoleensa veti.
Jo kaksivuotiaana Eeva tämän osasi. Toisinaan kuin veljet, taikka sisko (joista viime mainittu oli nuorin, mutta hänkin kymmentä vuotta Eevaa vanhempi) rupesivat Eevan huutaessa ilvettä tekemään ja veljistä joku uhkasi todenteolla ruveta selkään antamaan niin silloin isä ja äiti yksimielisesti käskivät omia lapsiansa kurittaa, silloin kuin niitä tulee. Jos veli silloin rupesi vielä mielipidettään puollustamaan, niin syntyi perheen kesken laajasanainen riita ja kinastus, joka saattoi äreyttä mieliin, usein niin paljon, että vasta yön nukkuminen sitä johonkin määriin poisti.
Koska tällaisia seikkoja tapahtui kuitenkin varsin usein, niin muodostui vanhempain ja poikain väliin alituinen nurjamielisyyden tunne, joka ei enää koskaan tahtonut sydämelliseksi sovinnoksi muuttua.
Tällainen elämä tuli vihdoin niin tavaksi, että se ei talon väkeä juuri ketään surettanut; ajateltiin vaan, että sellaistahan se lienee kaikkein jokapäiväinen elämän meno.
Vanhemmat miettivät että, kun lapset saavat päänsä olkapään tasalle, niin silloin ei enää vanhempain neuvoja kaivata eikä käskyjä totella.
Pojat muistelivat lapsuutensa aikoja jolloin ei vitsaa säästetty, vaan toisinaan ihan syyttömästikin selkään annettiin. Useat kuritus-kerrat muistuivat varsin hyvästi mieheen ja rupesivat nyt vasta syyttömästi saaduilta näyttämään, tahi ainakin vanhempain kiukun-purkauksilta, koska tuossa nyt oli selvä esimerkki Eevassa, joka sai tehdä mitä tahtoi, eikä sittenkään kuritettu.
Ei kuitenkaan Eeva jäänyt ilman rakkauden osoituksia veljeinsäkään puolelta. Jokainen piti häntä hyvänä, mutta poikkeus tapahtui silloin kuin Eeva oli pahankurisena ja pojat olisivat tahtoneet häntä kurittaa, jota ei vanhemmat tahtoneet.
Vuosien kuluessa veljetkin kuitenkin hänen itsepintaisiin mielenosotuksiinsa siksi tottuivat etteivät toisinaan millänsäkään olleet.
Mutta tämän tottumuksen kanssa ei enää sileä rauha palannut vanhempain ja poikain väliin. Tahtoi aina ilmestyä syitä toisiansa moittia.
Kukaan ei kuitenkaan tullut ajatelleeksi eikä miettineeksi, mikä oli alkujaan ollut syynä tähän. Jokainen ajatteli että elämä ehdottomasti onkin juuri sellaista kuohuvaa ja epätasaista, turhaa siis etsiä syytä miksi se sellaista on. Tekisipä aika hölmöläisen työn ruvetessa tutkimaan syitä siihen miksi elämä on sellaista kun se on!
Tämä asia ei Eevaa ainakaan kenenkään mieleen johdattanut. Lapsihan se oli, viaton lapsi-raukka, joka ei täysikasvuisten elämään voi mitään vaikuttaa. — —
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Nimi
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
139