Päivät ja yöt

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

10/1962

Teosarvio

"Päivät ja yöt" on päästetty keskeneräisenä julkisuuteen. Kun ohjaava vaatimus puuttuu, ei ilmaisun vastus selkene ja runo jää syttymättä. Jos asiat olisivat toisin säästyisi moni runoilija ennenaikaiselta kuolemalta tai kiusalliselta menneisyydeltä. Kenties liioittelen Putkosen kohdalla liikaa. Hänen kokoelmansa antaa kuitenkin vaikutelman sekavasta vaikutteiden sarjasta 50-luvun lyriikasta, teksti ryöppyää retoorista intoa, runo kompuroi metsässä jonne se on eksynyt. Tämä on sääli, sillä hyvät välähdykset jäävät kiusallisesti osoittamaan mitä materiaalista voisi tehdä.