Mohéll, Mirjami
Elämäkertatietoa
Naimisissa. 1. puoliso Jouko Kivi, lapset Aino Meri Kristalli s. 1985, Touko Viljami Juise s. 1987. 2. puoliso Pentti Stranius.
Lastentarhanopettaja 1978, Joensuun korkeakoulu.
Eityisopettaja 1984, Helsingin yliopisto.
Taideopintoja draaman, teatterin, kuva- ja sanataiteen aloilta.
Työura lausunta- ja nukketeatteritaiteilijana, erityisopettajana varhaiskasvatuksessa ja peruskoulussa, taideopettajana aikuiskoulutuksessa ja vapaassa sivistystyössä.
Brahean Kriivarit ry:n puheenjohtaja.
Nimikot eli Kirjailijoiden nimikkoseurat ry:ssä ja useassa kirjailijaseurassa perustajana.
Elämäntarinayhdistyksen aktiivijäsen.
Lastentarhanopettaja 1978, Joensuun korkeakoulu.
Eityisopettaja 1984, Helsingin yliopisto.
Taideopintoja draaman, teatterin, kuva- ja sanataiteen aloilta.
Työura lausunta- ja nukketeatteritaiteilijana, erityisopettajana varhaiskasvatuksessa ja peruskoulussa, taideopettajana aikuiskoulutuksessa ja vapaassa sivistystyössä.
Brahean Kriivarit ry:n puheenjohtaja.
Nimikot eli Kirjailijoiden nimikkoseurat ry:ssä ja useassa kirjailijaseurassa perustajana.
Elämäntarinayhdistyksen aktiivijäsen.
Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa
Mukana kokoomateoksissa:
Työn runo puhuu : Työn runo -kilpailun satoa. Lahden työvoimatoimiston henkilöstöyhdistys, 1992. (Nimellä Kivi, Ingrid)
Tuottavuusloikka : Ukri ry:n 60-vuotisjuhla-antologia (Toim. Jussi Hyvärinen). Ukri, 2016.
Työn runo puhuu : Työn runo -kilpailun satoa. Lahden työvoimatoimiston henkilöstöyhdistys, 1992. (Nimellä Kivi, Ingrid)
Tuottavuusloikka : Ukri ry:n 60-vuotisjuhla-antologia (Toim. Jussi Hyvärinen). Ukri, 2016.
Tekstinäyte
"OIH, PAIDANKAULUKSELLENI ON ISTUUTUNUT PERHONEN
- Oih, paidankaulukselleni on istuutunut perhonen, huudahdan, mutta hän ei kuule, ei kuuntele.
Keltainen sitruunaperhonen levittelee läpikuultavia siipiään. Näen siipirakenteen hennon kirjailun mustaa paitaani vasten. Siivet värähtelevät kevyesti. Yritän hengittää hiljaa ja varovasti, ettei perhonen karkaisi, lehahtaisi siivilleen. Haluan pidättää tämän perhosen itselläni, vangita valon kajeen, aavistuksenomaisen kirkkauden silmieni tummuuteen.
- Tule jo! hän huutaa sieltä kaukaa. Tule, tule, tule - se on komentohuuto korvissani, ei tykkitulta vaan jostain kaukaa kiirivä kaiku. Tulemisen ja menemisen välikohdassa pysähdys. Solmu. Enkä saa sitä auki.
Hengitys pakkautuu varovaisuuteen. Liikahdan ja perhonen säpsähtää, siivet väpättävät. Siiven liikkeet tahdittavat sydämeni ja keveys täyttää minut. Minä tulen, minä suorastaan liidän, juoksen hänet kiinni, juoksen hänen edelleen.
Hän lampsii tasatahtia. Eteenpäin. Pysähtymättä. Aistin hänen jähmeytensä ja hiljalleen nousevan ärtymyksen askelissa. On kuuma. Aurinko ei anna rakkaudeltaan rauhaa. Se puristaa hikipisaran hiusrajaani ja hänen.
- Mennään uimaan, ehdotan. Hän ei kuule. Tai ei halua kuulla. Hän jatkaa eteenpäin. Miten tylsää olla aikuinen, miten tylsää tietää kello, miten tylsää osata kaikki ja ohittaa kaikki.
Tämä kesä, aurinko, vesi, perhonen. Minun silmieni syvänteissä. Haluaisin ojentaa sen sinulle.
[Takaa vähän äkkiä : rakkautta edes vähän. Kirjokansi 2016, s. 117-118]"
- Oih, paidankaulukselleni on istuutunut perhonen, huudahdan, mutta hän ei kuule, ei kuuntele.
Keltainen sitruunaperhonen levittelee läpikuultavia siipiään. Näen siipirakenteen hennon kirjailun mustaa paitaani vasten. Siivet värähtelevät kevyesti. Yritän hengittää hiljaa ja varovasti, ettei perhonen karkaisi, lehahtaisi siivilleen. Haluan pidättää tämän perhosen itselläni, vangita valon kajeen, aavistuksenomaisen kirkkauden silmieni tummuuteen.
- Tule jo! hän huutaa sieltä kaukaa. Tule, tule, tule - se on komentohuuto korvissani, ei tykkitulta vaan jostain kaukaa kiirivä kaiku. Tulemisen ja menemisen välikohdassa pysähdys. Solmu. Enkä saa sitä auki.
Hengitys pakkautuu varovaisuuteen. Liikahdan ja perhonen säpsähtää, siivet väpättävät. Siiven liikkeet tahdittavat sydämeni ja keveys täyttää minut. Minä tulen, minä suorastaan liidän, juoksen hänet kiinni, juoksen hänen edelleen.
Hän lampsii tasatahtia. Eteenpäin. Pysähtymättä. Aistin hänen jähmeytensä ja hiljalleen nousevan ärtymyksen askelissa. On kuuma. Aurinko ei anna rakkaudeltaan rauhaa. Se puristaa hikipisaran hiusrajaani ja hänen.
- Mennään uimaan, ehdotan. Hän ei kuule. Tai ei halua kuulla. Hän jatkaa eteenpäin. Miten tylsää olla aikuinen, miten tylsää tietää kello, miten tylsää osata kaikki ja ohittaa kaikki.
Tämä kesä, aurinko, vesi, perhonen. Minun silmieni syvänteissä. Haluaisin ojentaa sen sinulle.
[Takaa vähän äkkiä : rakkautta edes vähän. Kirjokansi 2016, s. 117-118]"