Taakka

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

9/1966

Teosarvio

Romaanin päähenkilö vaeltaa lukijan näkökentän ulkopuolella. Muiden ihmisten keskusteluista kehittyy kuva hyvästä lahjakkaasta miehestä, joka epäonnistuu kaikessa mitä yrittää. Tekniikka on erikoinen, ja mielestäni Saariaho on onnistunut tehtävässään hyvin. Monesta ulkopuolisesta näkökulmasta, jotka vaihtelevat hyväntahtoisesta välinpitämättömään ja vihamieliseen, valotetaan päähenkilön kohtalo tehokkaasti, ilman liikoja sanoja ja paisuttelematta. Kirjassa on repliikeillä siinä määrin ratkaiseva osuus, että siitä saisi vähällä vaivalla radiokuunnelman.