Ovat muistojemme lehdet kuolleet

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Ilmestynyt numerossa

1/1965

Teosarvio

Tunnustan, etten kovinkaan paljon ymmärtänyt tätä kirjaa, mutta kuka sen on sanonut, että kirjallisuutta tai yleensä taidetta olisi ehdottomasti ymmärrettävä! Miksi oikeastaan pitäisi aina täsmällisesti tietää, mitä kirjailija "tarkoittaa"? Kyllä minä kaikessa ymmärtämättömyydessänikin ihastuin pop-kirjailija Saarikosken kuolleitten lehtien huimaan tanssiin - vaikkapa se kaikki sitten pohjimmiltaan olisikin pelkkää silmänkääntötemppua. Aika poppamies tuo Saarikoski joka tapauksessa on! Juonellista päätä tai häntää tästä kirjasta on turha etsiä, se on kaikista kaavoista ja kahleista vapaa, estoton, hauska ja hämmentävä. Perinteellisen kerronnan ystävä voi suuttua tämäntapaiseen tekstiin, mutta ennakkoluulottomalle kirjallisuuden harrastajalle se tuottaa riemukkaan lukuelämyksen.