Vanha rakas Rauma

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

2/1950

Teosarvio

Tekijä kertoo puolittain kaunokirjallisessa muodossa muistoja syntymäkaupungistaan. Kirkosta, koulusta ja tunnetuimmista kaupunkilaisista on kerrottu lämpimällä tavalla omiin kokemuksiin perustuen. Tapaukset ja ajan kuvaus yhden miespolven ajalta ovat luonnollisesti varsinkin raumalaisille itselleen mielenkiintoista luettavaa.