Neljä suurta

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

4/1978

Teosarvio

"On täysi syy olettaa, että hän on kaiken sen takana. - Minkä takana? - Kaiken. Maailmanlaajuisen levottomuuden, kaikkien kansojen vitsauksena olevien työselkkausten ja silloin tällöin puhkeavien vallankumousten." Kuka romaanihenkilö voidaan esitellä noin komeasti? Tietenkin kiinalainen Li Chang Yen, yksi Agatha Christien puolen vuosisadan takaa löydetyn Poirot-romaanin nimen tarkoittamista "neljästä suuresta". Agathahan ei toki koskaan ole ollut mikään poliittinen ajattelija, mutta verrattuna 20-luvun muuhun, enimmältään kivikuolleeseen jännityskirjallisuuteen hänen hupatuksensa ovat sentään jopa hilpeitä. Ylipäätään "Neljän suuren" käännättämistä voi kyllä puolustaa, sillä paitsi kuriositeettina sillä on arvoa ihan sellaisenaankin, pikkujännittävänä luettavana.