Kukkatarhassa

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1934

Teosarvio

Tällä kertaa, käsitellessään -pakina tyylissä nykyajan suomalaisia naisia Agapetus ei ole niin hyvin onnistunut kuin joskus muulloin, sillä vaikka hänen kirjaansa »Kukkatarhassa» silloin tällöin hymähtäen liukkaasti lukeekin, niin kaikki vaikuttaa kuitenkin jossain määrin tekemällä tehdyltä eikä hänen mielipiteissään naisista ole mitään erityisempää uutta, kiitti hän sitten tai moitti. Leikiksi se on liian vakava tuntuista, vakavaksi liian pinnallista. Tilannekomiikka on Agapetuksen oikea ala, sen toteaa taas entistä varmemmin. Mitään haittaa ei tästä kirjasta voine olla, joten, jos yleisö välttämättä »uuden Agapetuksen» haluaa, sen voi hyvinvarustettuihin kirjastoihin hankkia.