Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Kuikansulka

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Kiehtova taru matkasta Kalliokaupunkiin

Kuikan kansan kylästä on varastettu taianomainen aikakangas, jonka avulla voi nähdä sekä menneeseen että tulevaan. Oikeissa käsissä se on oiva väline, mutta pahantahtoisella julma ase. Kangas on saatava takaisin.

Nuori Kuikansulka-tyttö lähtee matkaan seuranaan pienikokoinen Rapina-opastaja. Varasta jäljittäessään kaksikko kulkee kallioilla, rotkoissa ja soilla. Heitä koettelevat luonnonvoimat, saalistajat ja jäätiikerit. Vaarallisen joenylityksen jälkeen he saavat mukaansa Takiaisen, toisen pienen opastajan.

Samaan aikaan metsähevoskansan maassa entisen päällikön poika Itätuuli saa tehtäväkseen aikakankaan etsimisen. Katala uusi päällikkö haluaa itselleen sen antaman rajattoman vallan. Itätuuli suuntaa Kalliokaupunkiin, josta tieto kankaasta on kantautunut. Kivisten seinien, katujen ja puiden kaupunkiin saapuvat myös Kuikansulka ja opastajat. Siellä käydään suuri välienselvittely, jossa niin Itätuulen kuin Kuikansulankin henki on vaarassa.
(WSOY)
Kuikan kansan kankaankutojalta Kivitaskulta on ryöstetty tämän arvokkain aarre, aikakangas, jonka avulla voi nähdä niin menneisyyteen kuin tulevaisuuteen. Vallanhimoisten käsissä kangas voi saada aikaan paljon pahaa.

Nuori tarinankertoja Kuikansulka lupautuu hakemaan kankaan takaisin. Seurakseen hän saa Rapinan, sammalväen taitavan opastajan. Vaarallinen matka vie heidät kohti kaukaista Kalliokaupunkia, johon aikakangasta ollaan kuljettamassa.

Kalliokaupungissa Kuikansulka kohtaa metsähevoskansan entisen päällikön pojan Itätuulen, joka myös on etsimässä aikakangasta. Kohtaaminen on merkityksellinen ja se myös vaarantaa molempien hengen.

Ahon fantasiaseikkailuun luovat syvyyttä Kuikan kansan ja metsähevoskansojen syntytarinat sekä molempien kansojen läheinen suhden ympäröivään luontoon. (Tuija Lassila/ Sanojen aika)

Aiheet ja teemat

Henkilöt, toimijat

Päähenkilöt

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

332

Kustantaja