Lastuja

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

2/1972

Teosarvio

Vähän vaikea sanoa Nummisen kaunokirjailusta mitään, mikä ei tuntuisi armottoman tosikkomaiselta. Sen kai kuitenkin uskaltaa todeta, että niin tervetullutta kuin yliesteettisten fanaatikkojen piikittely onkin, ei asiaa paljon eteenpäin vie vain Nummisen omalle sisäryhmälle tarkoitettu pilailukaan. Hauskaahan tämä filosofinen ja metafyysinen käsilläkävely toki omalla tavallaan on, mutta kun niin harvalla on ollut tilaisuus istua iltojaan hra Nummisen erinomaisessa savusaunassa, niin ulkopuoliseksi sitä auttamatta itsensä tuntee, ihan riippumatta siitä, haluaako olla hengessä mukana vai ei.