Sininen hämärä

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1933

Teosarvio

Lauri Pohjanpään runot ovat jykeviä sisältönsä, ajatuksen ja tunteen puolesta. Hänellä on aina selvänä asia, josta hän laulaa, ja hän pysyy tässä asiassa. Usein hän taitaa tämän asian sanoa niin, että se runollisesti koskee kuulijaan.
Metsän sadut ovat tulleet hänelle erikoisalaksi - eiväthän muut meillä sellaisia kirjoita. Ne ovat tässäkin kokoelmassa aika hauskoja, usein satiirisia, vaikkakin silloin tällöin vähän kuluneista aiheista ja jotenkin arkisesti sanottuja.
Muut runot ovat vähintään yhtä hyvin huomion arvoisia, muodoltaan tavallisesti edellisiä kauniimpia. Kokoelman runot ovat melkein kauttaaltaan lausuttaviksi sopivia.